B2B-verkkokauppa – Miksi yritysasiakkaat ovat verkkokaupalle kullanarvoisia?

Yritysasiakkaat ovat verkkokaupoille erittäin suuri mahdollisuus, joihin kiinnitetään tavallisten B2C-verkkokauppojen toimesta yleensä liian vähän huomiota. Satunnaiset yritysostajat saattavat kasvattaa verkkokaupan myyntiä huomattavasti. Mikäli B2B-verkkokauppaan keskitytään tosissaan, saattaa se olla avautuessaan jopa suurempi liikevaihtokanava kuin B2C-verkkokauppa.

B2B-verkkokaupan koko Suomessa

Postin tutkimuksen mukaan 36% kaikista epäsuorista hankinnoista tehtiin digitaalisia kanavia pitkin. Lisäksi osuuden arvioitiin vastaajien toimesta kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana. 

Suurella osalla verkkokaupoista on tällä hetkellä yritysasiakkaita, vaikka B2B-verkkokauppaa ei ole tällä hetkellä erikseen olemassa. Satunnaiset ostot ovat mahdollisia, mutta B2B-asiakkaita ei aktiivisesti hankita ja markkinointi tehdään kuluttaja-asiakkaille, tai kuluttaja-asiakkaille rakennettujen markkinointistrategioiden avulla.

Jo 2018 posti arvioi, että 68% koko suomen verkkokaupan liikevaihdosta tehdään B2B-verkkokauppana. Suurien tilauskanavien, kuten tukkujen ja teollisuuden osuus on tästä suuri, mutta myös muille toimialoille on prosentista kuitenkin jaettavaa.

B2B-verkkokaupan erityispiirteet

Mikäli B2B-verkkokauppaa halutaan tehdä, liittyy siihen tiettyjä erityispiirteitä. Usein B2B-verkkokauppa on rekisteröitymisen takana, johon myyjä hyväksyy sinne hakeneet yritykset. Ostajayrityksillä on omat asiakashinnat ja mahdollisesti myös laskutussopimus myyjän kanssa. B2B-verkkokauppa on mahdollista toteuttaa kokonaan erilleen B2C-verkkokaupasta, mutta sen yhdistäminen B2C-verkkokauppaan saattaa tuoda paljon hyötyjä:

1. Saldot ovat ajan tasalla yhdessä järjestelmässä, ilman erillistä tuotetietojen järjestelmän hallintaa

2. Vain yksi ylläpidettävä ja kehitettävä järjestelmä 

3. Raportoinnit myynnistä ja raportit kirjanpitoon löytyvät samasta järjestelmästä

Joissain tapauksissa B2B-verkkokauppaa ei tarvitse eriyttää omaksi kokonaisuudeksi tai osaksi B2C-verkkokauppaa ollenkaan. Tämä kuitenkin vaatii erittäin paljon tarkkaavaisuutta liittyen B2C- ja B2B-verkkokauppojen eroihin liittyen:

1. Miten järjestetään asiakaskohtaiset hinnat (alennuskupongit, kirjautuminen yrityksille jne.)

2. Miten järjestetään toimitukset yrityksille. Eli tarvitaanko yritystilauksissa esim. nopeampi toimituskumppani.

3. Millä maksutavoilla yritykset voivat maksaa? B2B-verkkokaupassa korostuu yrityslasku ja -korttimaksut.

Millainen B2B-verkkokauppa kannattaa toteuttaa

Jos halutaan toteuttaa kokonaan uusi tai B2C-verkkokaupasta irrallaan oleva B2B-verkkokauppa, tulee kokonaisuus määritellä jo ennen verkkokauppa-alustan valintaa ja teknisen toteuttajan valintaa erittäin hyvin, jotta B2B-kaupasta saadaan kaikki tehot irti:

1. Mieti mitkä prosessit B2B-asiakkaillesi ovat tärkeitä:

  • Rekisteröityminen
  • Tavaran vastaanotto
  • Maksaminen
  • Edellisten tilausten toistaminen (ostoskorien tallentaminen)
  • Asiakas- tai tuotekohtaiset asiakkaat
  • jne. 

2. Mitkä prosessit ovat tärkeitä oman toimintanne kannalta

  • Varasto- tai keräilyjärjestelmän integraatio
  • Tilausten toimitus
  • Rahankierron nopeus
  • Markkinoinnin toteuttaminen
  • Asiakaskohtaiset hinnat

Kun määrittelytyö on tehty, on aika valita verkkokauppa-alusta. Harvat valmiit suljetun lähdekoodin alustat tukevat B2B-verkkokaupan erityispiirteitä. Custom-tilausjärjestelmät taas ovat yleensä erittäin kalliita ja raskaita verkkokaupan aloittamiseen. Parhaaksi vaihtoehdoksi alkuvaiheessa yleensä tällöin nousee avoimen lähdekoodin alustat, kuten WordPress ja WooCommerce:

  • Jatkuvat kustannukset ovat yleensä maltilliset
  • Lisäosilla saa toteutettua paljon erilaisia B2B ominaisuuksia halvalla tai jopa ilmaiseksi
  • Avoimen lähdekoodin alustoille löytyy myös paljon vaihtoehtoja tekniseksi toteuttajaksi. Tällöin kilpailuttaminen ja oikean kumppanin löytäminen on helpompaa.

WooCommercen lisäksi muita avoimen lähdekoodin alustoja, joille on toteutettu B2B-verkkokauppaominaisuuksia ja lisäosia ovat esimerkiksi Adobe Commerce ja Prestashop. WooCommerce on maailman yleisin käytetty verkkokauppa-alusta, Adobe Commerce hieman raskaampi, mutta myös paljon käytetty verkkokauppa-alusta. Prestashop on vielä Suomessa hieman harvemmin käytetty alusta, mutta tarjoaa B2B-ominaisuuksia.

Esimerkiksi näistä kolmesta alustasta kannattaa aloittaa selvitystyö hyvissä ajoin, haastatella mahdollisia teknisiä toteuttajia ja tehdä ominaisuustaulukko, johon alustan tarjoamia ominaisuuksia ja lisäosia verrataan. Näin voidaan parhaiten varmistua, että alusta tarjoaa kaikki yrityksen B2B-verkkokauppaan tarvittavat ominaisuudet.

Teknisen kumppanin valinta

Mikäli yrityksellä ei ole resursseja toteuttaa, ylläpitää, kehittää tai markkinoida verkkokauppaa itse, kannattaa valita projektiin tekninen kumppani. Näin saadaan parhaiten myyntiä verkkokaupan kautta. Kokenut kumppani pystyy helposti tuomaan tekemiseen paljon lisäarvoa aiempien vastaavien projektien kautta. Näin vältytään suurimmilta sudenkuopilta ja osataan keskittyä olennaisimpiin asioihin.

Verkkokaupan ja yrityksen koosta riippuen, on verkkokaupalla hyvä olla vähintään 1–3 täyspäiväistä työntekijää. Tätä määrää voidaan vähentää tai jopa kokonaan poistaa valitsemalla hyvä kumppani.

Kumppaneilla on paljon erilaisia malleja, joilla ylläpitoa, kehitystä ja markkinointia tarjotaan. Sen takia valinta kannattaa tehdä harkiten. Referenssit kannattaa käydä läpi ja kysyä myös tuloksia, joita kumppani on muille asiakkaille saanut aikaan. On myös hyvä huomioida saatko kaiken avun yhdeltä toimijalta, vai tarvitsetko useita kumppaneita verkkokaupan pyörittämiseen. Joissain tilanteissa myös nälkäinen markkinalle tuleva kumppani on hyvä vaihtoehto. Tällöin prosessit ja kehitysmalli saattaa kehittyä jopa teidän yrityksen tarpeiden ympärille, milloin tekemisestä saadaan kaikki mahdollinen tehokkuus irti.

Luotettava maksutapakumppani ja kattava maksutapavalikoima puolestaan luo luottamusta myös yritysasiakkaisiin näin ollen myös maksutapakumppaninkin valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Suora laskutussopimus saattaa olla riski myös ostajayritykselle. Maksutapoina yritysasiakkaat suosivat laskua ja yrityskortilla maksamista. Pienemmät kauppiaat myös pankkipainikemaksuja. Nykyään Paytrail tarjoaa uutena maksutapana myös Alisa Yrityslaskut. Yrityslaskulla voi rahoittaa verkkokauppaostokset enintään 5000 euroon asti.

B2B-verkkokauppa on suomalaisille verkkokaupoille erittäin suuri mahdollisuus. Nyt onkin hyvä aika tutkia ja päättää, olisiko sinunkin yrityksen aika ottaa harppaus yritysmyyntiin ja lähteä hakemaan lisää myyntiä yrityskaupasta.

Tämä on vieraskynäkirjoitus Paytraililta. Kirjoittaja Johannes Kumpukoski. Olemme Paytrailin kumppani ja hyödynnämme heidän maksutapoja verkkokauppaprojekteissamme.

Näin hallinnoit WooCommerce-verkkokauppatilauksia

Jos luet tätä, olet todennäköisesti päässyt siihen pisteeseen, että WordPress-verkkosivustosi on fuusioitunut WooCommerce-lisäosalla toimivaksi verkkokaupaksi. Tuotteet on luotu ja asiakkaat houkuteltu ostoksille. Mahtavaa!


Sinun ei tarvitse jännittää, että tilaukset jäisivät huomaamatta, sillä jokaisesta verkkokaupassa tehdystä ostoksesta lähtee sähköposti-ilmoitus verkkokaupan ylläpitäjälle sekä tilauksen tehneelle asiakkaalle.

WooCommercen selkeiden ominaisuuksien avulla tilausten käsittely ja rekisteröinti on sujuvaa ja helppoa. Tilauksen käsittely tapahtuu aina verkkosivun hallintapaneelista WooCommerce – Tilaukset. Verkkokaupan ylläpitäjänä voit tarkastella ja käsitellä tehtyjä tilauksia kirjautumalla WordPress-sivustollesi Admin- tai Shop Manager -tunnuksilla.

Kun ostos on rekisteröity verkkokaupassa, se näkyy heti Tilaukset-alavalikon alta. Uusimmat tilaukset näkyvät listauksessa ensimmäisinä.

Seuraavaksi opit, kuinka voit helposti suodattaa tilauksia ja käsitellä niitä eteenpäin.

Tilausten tila

Kun tilaus on saapunut eikä sitä ole vielä käsitelty, se on Jonossa. Pystyt tarkistamaan tilauksen statuksen eli tilan tilauksen yhteydestä. Tiloja voi olla useita erilaisia:

  • Peruttu: Tilaus on peruttu asiakkaan tai verkkokaupan ylläpitäjän toimesta. Varastosaldo korjaantuu järjestelmään. Ei tarvitse enää toimenpiteitä.
  • Valmistunut: Tilaus on valmis eikä tarvitse toimenpiteitä.
  • Epäonnistui: Tilaus ja maksutapa eivät onnistuneet. Tilaus näkyy tätä ennen Odottaa maksua – tilassa.
  • Pidossa: Varastosaldo on vähennetty, mutta tilaus odottaa maksua.
  • Odottaa maksua: Tilaus on vastaanotettu ja odottaa maksua.
  • Käsittelyssä: Tilaus ja onnistunut maksu on otettu vastaan ja tuote on vähennetty saldoilta.
  • Hyvitetty: Tilaus on hyvitetty eikä tarvitse enää toimenpiteitä.


Viemällä hiiren tilausrivillä Tilan päälle, näet tarkemmat tiedot tilauksen viimeisimmistä vaiheista.

Tilausten suodattaminen

Tilausten järjestystä on mahdollista muuttaa klikkaamalla yläotsikoita. Esimerkiksi klikkaamalla päiväystä, voit vaihtaa näkymän vanhimmasta uusimpaan tai uusimmasta vanhimpaan.

Lisäksi voit suodattaa tilauksia valmiiden suodattimien avulla päivämäärän, rekisteröityneiden asiakkaiden tai toimituspäivien mukaan. Tämä on kätevä toiminto, jos haet esimerkiksi tilauksia tietyltä kampanja-ajalta tai asiakkaalta.

Tilausten tarkastelu ja muokkaus

Voit esikatsella tilauksia klikkaamalla silmän kuvaketta tilausnumeron vierestä.

Tilaus aukeaa ponnahdusikkunassa listanäkymän päälle. Sinun ei siis tarvitse avata tilausta uuteen välilehteen, vaan esikatselun avulla voit tarkastella yksittäisen tilauksen tietoja tai muokata sen tilaa.

Halutessasi pääset tekemään muutoksia tilaukseen klikkaamalla Tilaukset-näkymästä tilausnumeroa tai esikatselutilassa painamalla Muokkaa.

Tilaus aukeaa uuteen näkymään, mistä pääset muun muassa vaihtamaan tilauksen toimitusaikaa, asiakastietoja, tuotteita ja lähetyslistan sekä hyvittämään tilauksen. Tilaus täytyy kuitenkin aina palauttaa Valmistunut-tilasta Käsittelyssä-tilaan, jos siihen haluaa tehdä muutoksia. Näin voit vielä esimerkiksi lisätä tilaukselle kuponkikoodin tai tehdä muokkauksia tuotteisiin.

Tilaus toimenpiteet -osion kautta pääset lähettämään asiakkaalle laskun, tilauksen tiedot ja muistutuksen tilauksesta.

Lähetä tilaussähköposti -osion kautta saat kätevästi lähetettyä asiakkaalle tiedot tilauksen ja toimituksen tilasta.

Aina tehdessäsi muutoksia tilaukselle tai sen tietoihin, klikkaa sinistä Päivitä- tai Tallenna-painiketta.

Hyvitys

WooCommerce on siitä mainio verkkokauppa-alusta, että myös ikävien hommien, kuten tilausten hyvitysten teko on helppoa ja nopeaa. Voit hyvittää tilauksen asiakkaalle tilauksen muokkausnäkymästä. Hyvitys tehdään klikkaamalla Hyvitä-painiketta. Voit valita hyvitettävän summan.

Paketit valmiina maailmalle?

Klikkaile tilaus lopuksi vielä valmiiksi, tallenna ja homma on hanskassa!

Kaipaatko kuitenkin vielä jeesiä verkkokaupan tuotehallintaan? Lue blogista täsmäohjeet tuotteiden lisäämiselle WooCommerce-verkkokauppaan!

Tuotteen lisääminen WooCommerce-verkkokauppaan

Paytrailin verkkokauppa-alustaraportin mukaan WooCommerce säilyttää yhä ansaitusti johtoasemansa verkkokauppa-alustojen ykkösenä. Raportin mukaan 19 % suomalaisista verkkokaupoista on rakennettu WooCommercella, eikä ihme, sillä alusta taipuu monenlaisiin tarkoituksiin ja tarpeisiin.

WooCommercen suosion taustalla on muun muassa sen helppokäyttöisyys ja siksi tuotteiden lisääminen verkkokauppaan luonnistuu varmasti ilman sen kummempaa WordPress-kokemusta. Tästä huolimatta me Härällä ajattelimme tarjoilla vielä selkeän step-by-step-ohjeen WooCommerce-ummikoille!

Mistä lähdetään liikkeelle?

WordPressin ohjausnäkymän vasempaan laitaan ilmestyy Tuotteet-valikko, kun olet asentanut WooCommerce-lisäosan ja läpikäynyt Setup-Wizardin asetuspolun. Klikkaa Tuotteet-valikon alta ”Lisää uusi”, jotta saat auki yksittäisen tuotteen hallinnointiin tarkoitetun sivupohjan.

1. Lisää tuotteelle kuvaava tuotenimi

Tuotenimi on erittäin tärkeä niin käyttäjän kuin hakukoneidenkin näkökulmasta, joten sen tulisi olla mahdollisimman selkeä ja kuvaava. Käytä tuotenimessä orgaanisia hakusanoja, mutta muista, ettei tuotenimeen kannata ahtaa kaikkea mahdollista informaatiota tuotteesta. Säästä tarkempi informaatio tuotteen kuvauksiin.

2. Tuotteen pitkä kuvaus

WooCommercessa tuotteiden tuotekuvaukselle on kaksi paikkaa: pitkä ja lyhyt tuotekuvaus. Pitkä tuotekuvaus toimii täysimittaisena tuotekuvauksena, joka voi olla seikkaperäinen ja kaikki yksityiskohdat sisältävä tuoteseloste. Pitkän tuotekuvauksen tekstit kirjataan WooCommercen tuotteiden hallinnassa heti otsikon alla olevaan tekstilaatikkoon.

Kuvauksia kirjoittaessasi kannattaa punnita, mitkä tiedot ovat käyttäjän näkökulmasta oleellisia. Mitkä asiat pitää kertoa heti lyhyessä kuvauksessa ja mitkä seikat on puolestaan hyvä avata tarkemmin pitkässä tuotekuvauksessa. Useimmat hakukoneet spottaavat lyhyen tuotekuvauksen, joten erityisesti siihen panostaminen on tärkeää. Kerron lyhyestä tuotekuvauksesta kohdassa 6. tarkemmin.

3. Osastot

Osastot ja avainsanat helpottavat tuotteiden järjestämistä. Myös asiakkaidesi ostoprosessi helpottuu, kun he voivat etsiä tuotteita verkkokaupasta kategorian mukaan. Tuotteiden kategorisoinnissa on hyvä ottaa huomioon niiden loogisuus ja hyödyllisyys kohdeasiakkaasi näkökulmasta. Tuoteosastoja voit lisätä erikseen Tuotteet-välilehdeltä löytyvästä Osastot-osiosta tai vaihtoehtoisesti suoraan tuotetta lisätessäsi tuotesivun oikeasta laidasta.

4. Tuotetiedot

Tuotetietojen ensimmäisenä asiana valitaan tuotteen laji. WooCommercesta löytyy muutama eri tuotelaji, joista yleisimmin käytettyjä lienevät perustuote ja muunnelmatuote. Perustuotteella tarkoitetaan nimensä mukaisesti perustuotetta, jolla ei ole variaatioita esimerkiksi koon tai värin puolesta. Muunnelmatuote on puolestaan tuote, josta eri variaatioita on olemassa. Jos esimerkiksi myyt t-paitoja, olet lisäämässä verkkokauppaan mitä todennäköisemmin muunnelmatuotteita, sillä samaa t-paitaa tarjottaneen vähintäänkin eri koossa, ellei jopa myös eri väreissä. 

Lisäksi WooCommercesta löytyy joukkotuote, jonka avulla voit myydä useammasta tuotteesta muodostuvia tuotepaketteja sekä yhteistyökumppanin tuote eli tuote, joka on esillä verkkokaupassasi, mutta osto tapahtuu toisen verkkokaupan kautta.

WooCommercessa on mahdollista myydä myös ladattavia tuotteita tai palveluita. Jos myymäsi tuote on jompikumpi näistä, täppää Tuotetiedot-kohdassa oikea tuotetyyppi. Palvelu-täpän ollessa valittuna, toimitukseen liittyvät toiminnot poistuvat käytöstä tuotteen osalta. Ladattavien tuotteiden valinnan ollessa aktiivinen, tulee tuotetietoihin kenttä, johon lataat myytävän tiedoston.

Tuotteen muut perustiedot täytetään välilehti kerrallaan. Käydään ne läpi yksityiskohtaisemmin tämän blogin edetessä! Toki, jos juuri perustietojen lisääminen kiinnostaa, voit hypätä suoraan niihin tästä.

5. Avainsanat tuotteelle

Kuten osastojen, myös avainsanojen tehtävänä on helpottaa tuotteiden lajittelua ja löydettävyyttä ostajan näkökulmasta. Avainsanat eivät ole välttämättä tarpeen kaikissa verkkokaupoissa, mutta hyvänä esimerkkinä rakentamamme katalogiverkkokauppa Biozell hyödyntää avainsanoja hienosti. Ne auttavat tuotteiden löydettävyydessä ja ominaisuuksien selkeässä listaamisessa tehokkaasti ja käyttäjälähtöisesti. Avainsanojen lisääminen ja hallinnointi tapahtuu samalla toimintaperiaatteella kuin osastojen lisäys.

6. Lyhyt tuotekuvaus

Lyhyen tuotekuvauksen tarkoituksena on tarjota ostajalle tiivistetty 1–2 lauseen tuotekuvaus selkein pointein. Lyhyessä kuvauksessa ostajalle tulisi selvitä tuotteen hyödyt nopeasti silmäilemällä. 

Hakukoneet lukevat useimmiten tuotteen lyhyen kuvauksen, joten ripaus copywritingia avainsanatutkimukseen pohjautuen tuo tehoa lyhyeen tuotekuvaukseen myös hakukonenäkyvyyden kannalta.

Lyhyt tuotekuvaus kirjataan hallinnassa sille osoitettuun laatikkoon heti tuotetietojen alle ja varsinaisella tuotesivulla kuvaus tulee näkyviin ostajalle oletusarvoisesti tuotteen nimen ja hinnan alle.

7. Tuotekuva

Tähän on tarkoitus lisätä tuotteen pääkuva. Tuotekuva näkyy yksittäisillä tuotesivuilla suurimpana kuvana ja se on näkyvillä myös tuoteluettelossa tuotekuvana.

8. Tuotekuvaston kuvat

Tuotekuvastoon voit lisätä lisäkuvia tuotteesta, jotka näkyvät kuvagalleriana päätuotekuvan alla yksittäisellä tuotesivulla.

Tuotteen perustiedot -välilehdet

Sitten niihin lupaamiini perustiedot-välilehtien opastuksiin kohta kohdalta:

Yleiset-välilehti: Hinta ja alennuskampanjat

Yleiset-välilehdellä pääset asettamaan tuotteelle normaalin ja alennetun hinnan. Alennetulle hinnalle pystyy myös asettamaan alennussesongin aikataulun, jolloin tuotteilta ei tarjousjakson jälkeen tarvitse itse käydä naputtamassa alennuksia pois.

Varasto-välilehti: Varastonhallinnan asetukset tuotteelle

WooCommercen ehdottomia etuja ovat sen varastonhallinnalliset ominaisuudet. Varasto-välilehdelle voit asettaa tuotteelle yksilöllisen tuotetunnuksen eli SKU:n sekä tuotteen varastotilanteen. Pääset asettamaan myös tuotetasoisen varastonhallinnan. Mikäli tätä asetusta ei ole valittu käyttöön, tuotteen varastotieto on päivitettävä manuaalisesti. Kun valintaruutu on täpättynä, WooCommerce huolehtii automaattisesti tuotteen varastonhallinnasta.

Toimitus-välilehti

Toimitus-välilehdellä voit määritellä sekä hallita tuotteen toimitukseen liittyviä speksejä, kuten toimitusluokkia ja tuotteen mittoja sekä painoa. Toimitushinnat ja -tavat voivat vaihdella tuotteen painon tai tyypin perusteella. Toimitusluokkien avulla tuotteita pystytään luokittelemaan, mikä helpottaa toimituksen prosesseja huomattavasti.

Liittyvät tuotteet -välilehti: Cross-sellit ja up-sellit 

Liitetyt tuotteet -välilehdellä pääset lisäämään cross-sell- ja up-sell-tuotteita, joiden tavoitteena on tukea verkkokauppasi lisämyyntiä. Cross-sell-tuotteilla tarkoitetaan ristiinmyyntituotteita. Ne ovat tuotteeseen liittyviä lisämyyntituotteita, joista ostaja voisi olla potentiaalisesti myös kiinnostunut.

Up-selleistä puhutaan, kun halutaan myydä toista, hinnakkaampaa, mutta myös ominaisuuksiltaan parempaa tuotetta. WooCommercessa cross-sellit näytetään käyttäjälle usein yksittäisen tuotesivun lopussa ”Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä” -otsikon alta ja up-sellit ostoskorisivulla.

Ominaisuudet-välilehti

Ominaisuudet-välilehdellä asetetaan muunnelmatuotteille ominaisuuksia ja variaatioita, kuten kokoja ja värejä. Muunnelmien luominen on kuitenkin ihan oma tarinansa, joten luvattakoon tässä vaiheessa tälle kirjoitukselle jatko-osa, jossa perehdytään muunnelmatuotteiden maailmaan yksityiskohtaisemmin.

Edistyneet-välilehti

Edistyneet-välilehdellä pääset halutessasi kirjaamaan tilauksen tekemisen jälkeen ilmestyvää ilmoitusta ostajalle. Välilehdellä voit myös sallia tuotteen arvostelut täppäämällä raksin valintaruutuun.

All set – sitten vain kauppaa tekemään!

Kun tuotteen tiedot on lisätty ja käyty läpi, olet valmiina julkaisemaan tuotteen. Oheisesta näkymästä näet numeroituna, mihin kohtaan edellä mainitut osiot asettuvat varsinaisella tuotesivulla. Eli miltä tuotesivu voisi asiakkaallesi näyttää.

Psst. Me Sinisellä Härällä luomme kustomoituja verkkokauppoja, joten jos mielit erottuvaa ja out of the box -layoutia verkkokaupallesi, ota yhteyttä ja jutellaan lisää!

Kannattaako verkkokauppa suunnitella itse?

Verkkokaupan perustaminen on helpompaa kuin koskaan. Erilaisia verkkokauppa-alustoja ilmaantuu markkinoille jatkuvasti lisää, ja näiden alustojen avulla kuka tahansa kykenee pystyttämään omalle tuotteelleen verkkokaupan muutamissa tunneissa.

Vuonna 2020 ilmestyneessä kirjassaan Luomiskertomus (Kosmos), luova johtaja ja tietokirjailija Henri Hyppönen kuvaa viimeisen parin vuosikymmenen aikana toteutunutta tiedon, osaamisen ja palveluiden saatavuuden räjähdysmäisestä kasvusta syntynyttä megatrendiä ”luovuuden demokratiaksi”.

Ilmiötä pohtiessaan Hyppönen kuvaa hypoteettista tilannetta, jossa hän, täysi ummikko, haluaa rakentaa kuvitteellisen tennaribrändin ja myydä tuotteitaan verkossa. Ajatusleikkinsä sivutuotteena Hyppönen tulee osoittaneeksi kuinka helppoa verkkokaupan perustaminen pohjimmiltaan tänä päivänä on:

  1. Varaa domain
  2. Luo tunnukset verkkokauppa-alustaan
  3. Valitse kaupallesi valmis ”teema” (= layout, ulkoasu) ja luo tuotteet kauppaan

Muutamassa tunnissa kauppa on valmis ja tuotteesi on tarjolla globaalille neljän miljardin potentiaalisen asiakkaan joukolle.

Tästä herää kysymys, että mihin ihmeeseen tarvitaan ammattiosaamista tai varsinkaan ammattimaista mainostoimistoa verkkokaupan suunnitteluun tai toteuttamiseen?

Tässä blogitekstissä pureudun siihen, mitä perustavanlaatuisia haasteita kuluttajaverkkokauppaprojektin suunnitteluvaiheessa saatetaan kohdata, miten meillä Sinisellä Härällä lähestytään verkkokauppatoteutuksia ja miten laadukas käyttöliittymäsuunnittelu voi auttaa selviytymään kovenevasta kilpailusta voittajana.

1. Oletukset ovat vaarallisia – syvällinen asiakasymmärrys on menestyksekkään verkkokaupan perusta

Edellä kuvattu Hyppösen hypoteesi verkkokaupan perustamisen helppoudesta on kiistatta realistinen ja kaikkien saavutettavissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vartissa keksityn lenkkaribrändin verkkokaupan rakentaminen olisi järkevää. Yksikään lenkkaribrändi ei ole koskaan menestynyt määrittämällä kohderyhmäkseen ”kaikki maailman ihmiset”. Aivan kuten markkinointi vaatii aina kohdentamista ja resurssien fokusointia, menestyvän verkkokaupan rakentaminen ja operointi vaatii syvää asiakasymmärrystä.

Vaikka emme suoraan tarjoa palvelumuotoilun tai strategisen konsultoinnin palveluita, aloitamme verkkokauppaprojektit useimmiten asiakkaidemme kanssa liiketoiminnan perusasioita käsittelevistä kysymyksistä.

  • Mitä myydään?
  • Mitä arvoa tuotetaan?
  • Kenelle halutaan myydä?
  • Mitä loppuasiakas arvostaa?

Vastaukset tällaisiin kysymyksiin saattavat tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta usein ne jäävät päivittäisen arkitoiminnan jalkoihin. Pahimmassa tapauksessa asioita ei ole pohdittu hetkeen lainkaan, vaan on muodostettu kasa oletuksia omasta asiakaskunnasta, heidän tarpeistaan ja motiiveistaan.

Näiden oletusten haastaminen on liiketoiminnan kehittämisen osalta muutenkin kannattavaa, mutta onnistuneen verkkokauppatoteutuksen kannalta välttämätöntä. Vasta kun näihin kysymyksiin on saatu yksiselitteiset vastaukset, voidaan siirtyä käyttöliittymäsuunnittelun ensimmäiseen vaiheeseen.

Jos verkkokauppasi myy kaikkea kaikille, soita Mikolle.

2. Asiakasta ei ole varaa eksyttää – selkeä käyttäjäpolku on parasta asiakaspalvelua

Käyttäjäpolulla tarkoitetaan sitä matkaa, jonka tietty käyttäjä kulkee verkkokaupassa: mille sivulle hän laskeutuu, mitä hänelle näytetään, mihin häntä ohjataan, mitä tuotteita tai sisältöjä hänelle tarjotaan, miten hän pääsee ostamaan ja niin edelleen.

Pohjimmiltaan kyse on asiakaspalvelusta. Toisin kuin kivijalkakaupassa, verkkokaupassa asiakas harvoin ovesta sisään astuessaan haluaa esittää myyjälle kysymyksiä tai ilmoittaa ääneen mitä hän on tullut ostamaan.

Sen sijaan verkkokaupassa myyjän (tai pikemminkin verkkokaupan suunnittelijan) vastuulla on tuntea kauppaan saapuvan asiakkaan tarpeet niin hyvin, että loppuasiakkaalle on kauppaan saapuessaan täysin selvää mistä hän haluamansa tuotteen, palvelun tai muun etsimänsä sisällön löytää.

Laadukas käyttöliittymäsuunnittelu lähtee siitä, että tunnistetaan verkkokaupassa asioivat eri käyttäjäryhmät, tutustutaan heidän tarinoihinsa ja pohditaan kriittisesti, miten näitä käyttäjäryhmiä voidaan palvella mahdollisimman tehokkaasti. Sen mukaan, kuinka monta toisistaan riittävän erilaista käyttäjätyyppiä tai -tarinaa aloitusvaiheessa identifioidaan, rakennetaan käyttäjäpolkuja tarvittaessa useampia.

Lopputuotteena käyttäjäpolkujen laadukkaasta suunnittelusta on usein ”käyttäjäpolkukartat” (eng.: User Story Map),  joissa kuvataan visuaalisesti ja yksityiskohtaisesti, miten eri käyttäjäryhmien odotetaan kaupassa kulkevan ja miten kulkemista halutaan ohjata.

Loppuasiakkaan tarpeiden yksilöllinen huomioiminen on tapa palvella asiakasta mahdollisimman laadukkaasti, mutta myös kriittistä kaupan konversion (= kuinka moni potentiaalinen asiakas lopulta ostaa) kannalta. 

Jos et tiedä, mitä kävijät kaupassasi tekevät, soita Mikolle.

3. Tunteella on merkitystä – laadukkaan käyttäjäkokemuksen arvoa on vaikea mitata, mutta se on suurempi kuin kuvittelet

Kirkkaan asiakasymmärryksen muodostuttua ja käyttäjäpolkujen hahmotuttua siirrytään siihen työvaiheeseen, jota useimmiten tarkoitetaan, kun arkikielessä puhutaan UI-suunnittelusta.

Abstraktit mindmapit ja kaavamaiset käyttäjäpolkukartat alkavat tässä vaiheessa prosessia muotoutumaan konkreettisiksi elementeiksi suunnittelijan näytöllä. Tämä on se työvaihe, joka ohitetaan täysin, jos lähdetään toteuttamaan kauppaa valmisteemojen avulla.

Itse käyttöliittymän suunnittelutyön ensimmäinen osa on yleensä tilaajan näkökulmasta melko suoraviivaista ja selkeää, joskus jopa tylsää. Tässä vaiheessa keskitytään rakentamaan eritasoisia wireframe-malleja. Näiden lähtökohtaisesti harmaita laatikoita sisältävien mallien tarkoituksena on hahmottaa verkkokaupan sivujen, elementtien ja muiden sisältöjen sekä toiminnallisuuksien hierarkinen suhde toisiinsa ja varmistaa, että kaikki aiemmin tunnistetut käyttäjäpolut tulevat huomioiduiksi.

Verkkokaupan tilaajan näkökulmasta huomattavasti kiinnostavampaa onkin suunnittelutyön seuraava vaihe, jossa laatikkomaiset wireframet muutetaan visuaalisesti näyttäviksi layouteiksi. Tässä kohtaa kaupan brändi, visuaalinen ilme ja muu persoonallinen olemus alkavat vihdoin hahmottua.

Samalla kun suunnittelutyössä siirrytään wireframe-malleista layouteihin, käyttöliittymäsuunnittelun ja käyttökokemussuunnittelun raja-aita alkaa hämärtyä. Näiden termien ja konseptien eroavaisuuksia olemme avanneet blogissamme jo aiemmin.

Tärkeintä on ymmärtää, että kaikki tässäkin artikkelissa esitetyt kysymyksenasettelut ja työvaiheet tähtäävät tasan yhteen lopulliseen tavoitteeseen: mahdollisimman laadukkaaseen loppukäyttäjän kokemukseen. Sillä ei nimittäin ole juuri mitään merkitystä, vaikka aiemmassa työvaiheessa olisi onnistuttu upeasti määrittämään käyttäjäpolkuja tai sisältöjen hierarkisia suhteita – jos käyttäjäkokemus on heikko, ei kauppaa todennäköisesti synny.

Maailma on täynnä verkkokauppoja. Lähestulkoon mikä tahansa tuote on saatavilla muodossa tai toisessa esimerkiksi Amazonin, Alibaban tai Ebayn kaltaisista jättimäisistä kaupoista. Tästä johtuen voi karrikoidusti todeta, että ainut tapa kilpailla edellä mainittuja jättiläisiä vastaan on tarjota loppuasiakkaalle poikkeuksellisen loistavaa palvelua tai luoda asiakkaalle turvallinen ja luottavainen tunne-elämys myyjän brändimielikuvan kautta.

Toki loppuasiakas voi arvostaa esimerkiksi paikallisuutta, helppoa saatavuutta tai vaikkapa myyjän spesifiä asiantuntemusta, mutta lopulta kyse on aina luottamuksesta ja käyttäjän kokemuksesta – tunteeko asiakas olonsa riittävän luottavaiseksi tilataksensa tältä myyjältä ja tästä kaupasta?

Verkkokaupan tavoitteena on lähes poikkeuksetta tuottaa sitä kuuluisaa kauppaa, ja ammattimaisesti toteutetun käyttöliittymän ja käyttökokemuksen tehtävänä on poistaa loppuasiakkaan näkökulmasta niin monta ostamisen estettä kuin mahdollista.

Jos et ole varma, huokuuko kauppasi luotettavuutta, soita Mikolle.

Lopuksi 

Tässä blogikirjoituksessa on raapaistu korkeintaan verkkokaupan käyttöliittymien ja käyttäjäkokemusten suunnittelutyön pintaa. Todellisuudessa suunnittelu- ja toteutustyö vaatii kymmenien tai satojen toisistaan riippuvaisten pienten valintojen tekemistä. Meillä Sinisellä Härällä tätä työtä tehdään joka päivä suunnittelijoiden, koodaajien, projektipäälliköiden ja asiakkaiden kanssa tiiviissä yhteistyössä.

Jos mietit, että kannattakohan verkkokauppaprojektin suunnittelutyöhön sittenkään lähteä yksin, niin lataa Verkkosivujen ostajan opas. Olemme keränneet siihen valmiiksi vastauksia useimpiin aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Tilanteen niin vaatiessa, soita Mikolle.

Millainen on hyvä B2B-verkkokauppa?

Nyt jos koskaan verkkokaupat ovat nousseet merkittäväksi osaksi yritysten liiketoimintaa. Vallitseva koronapandemia on tuonut tullessaan haastavat ajat monelle yritykselle ja siirtänyt liiketoiminnan painopistettä entistä voimakkaammin verkkoon. Pelkkä poikkeustilanne ei yksistään ole kuitenkaan syy verkkokauppojen suosiolle. Digitalisaation myötä verkkokauppa on kasvanut jo hyvän tovin kuluttajapuolen lisäksi myös B2B-sektorilla. Huolella suunniteltu sekä visuaalisesti ja teknisesti toimiva B2B-verkkokauppa tehostaa liiketoiminnan prosesseja ja toimii tehokkaana myynnin kanavana.

Kylmää ja kasvotonta kauppaa vai timanttista palvelua? Miksi B2B-verkkokauppa kannattaa?

En tiedä tarvitseeko tätä edes sanoa, mutta todetaanpa nyt silti: faksien ja sähköpostiin naputettavien tarjouspyyntöjen tai sähköisten tilauslomakkeiden aika alkaa siintämään kovaa vauhtia ohi! B2B-verkkokaupan kautta prosessien automatisointi ja toimintojen integroiminen tehostavat liiketoimintaa sekä säästävät aikaa. Turhien manuaalisten työvaiheiden poistuminen tekee samalla yrityksestä myös asiakkaalle houkuttelevamman vaihtoehdon.

Parhaimmillaan B2B-verkkokauppa voi edelläkävijyyden myötä olla myös vahva kilpailuetu. Verkkokauppaa voisi B2B-sektorilla luonnehtia ennemminkin tilausjärjestelmäksi kuin verkkokaupaksi.

B2B-verkkokaupoissa ostajat ovat mitä todennäköisimmin myös kuluttajaverkkokauppojen asiakkaita. Niinpä heidän ostokäyttäytymisensä ohjautuu verkkoon luontevasti ja ostaminen koetaan mielekkääksi tehdä verkosta silloin, kun itselle sopii.

Vaikka usein verkkokauppa mielletään etenkin yrityspuolella kylmäksi ja kasvottomaksi kanavaksi, on se hyvin toteutettuna kaikkea muuta. Verkossa asiointi on paitsi helppoa, myös joustavaa ollessaan aikaan ja paikkaan sitomatonta.

Verkkokauppa vahvistaa asiakaskokemusta ja konversioiden lisäämistä tukien samalla yrityksen kilpailukyvyn säilyttämistä. Verkkokaupan saumattoman ostoprosessin, asiakaskohtaisten kustomointien sekä esimerkiksi chatbottien avulla asiakaskokemuksesta saadaan jouheva ja ehyt. Ostaisit varmaan itsekin uudestaan verkkokaupasta, jossa homma sujuu?

Mitä kannattaa huomioida?

Aivan kuten B2C-puolella, valtaosa B2B-ostajista suuntaa tiettyä tuotetta tarvitessaan Googleen. Kuluttaja-asiakkaista poiketen B2B-ostajat ovat pääsääntöisesti varusteltu oman alansa asiantuntemuksella ja heillä on jo valmiiksi selkeä käsitys, siitä mitä ovat ostamassa. Niinpä tuotekuvien ja spesifien tuotetietojen sekä videoiden, oppaiden ja muun tukimateriaalin saatavuuden merkitys korostuu B2B-verkkokaupassa.

Asiakaspalvelun saatavuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota, sillä myös yrityspuolella ostaja odottaa usein kysymyksiinsä nopeaa reagointia ja asiantuntevaa vastausta. Mitä paremmin B2B-verkkokauppa vastaa ostajan tarpeita suoraviivaisella ja nopealla ostoprosessilla, sen todennäköisemmin hänet saadaan sitoutettua käyttämään verkkokauppaa jatkossakin.

Sujuvasti toimivaan B2B-verkkokauppaan kannattaa satsata reippaasti niin aikaa kuin panoksiakin, sillä parhaimmillaan sen kautta saavutetaan konversioita ja pitkään kestäviä asiakassuhteita.

Poimi parhaat jutut kuluttajakaupoista

Pyörää ei tarvitse tämänkään aiheen tiimoilta keksiä uudelleen. Verkkokaupoissa on paljon lainalaisuuksia, jotka toimivat niin kuluttajaverkkokaupassa, kuin B2B-puolella. Käyttäjäkokemus, jonka perään usein kuulutan, pelaa merkittävässä roolissa molemmissa verkkokauppatyypeissä.

Luotettavuus, selkeys, selailun ja hakemisen helppous sekä kattavien tuotetietojen saatavuus ovat ihan yhtä tärkeitä käyttäjälle, oli kyseessä sitten yritysten välinen kaupanteko tai kuluttajien verkkokauppashoppailu. Käy ottamassa haltuun vinkkimme verkkokaupan käyttökokemuksen parantamiseksi!

Sitouta asiakkaasi personoidulla verkkokaupalla

48 % asiakkaista käyttää verkko-ostoksiinsa enemmän rahaa, kun verkkokauppa on personoitu. Lisäksi erityisesti B2B-puolella on totuttu tarjoamaan räätälöityjä ratkaisuja eri asiakkaille. Seuraava kysymys varmasti kuuluukin, että mites homma ratkaistaan sitten verkkokaupassa?

Hyvin personoidulla verkkokaupalla kohdataan asiakkaan vaatimukset sekä haasteet ja vastataan tarpeisiin siten, että asiakkaan ei tarvitse lähteä etsimään parempaa muualta. B2B-verkkokaupan toteutuksessa on mahdollista räätälöidä eri tuotenäkymä, hinnat ja toimitusvaihtoehdot tai -maksut eri asiakkuuksille.

Usein B2B-verkkokaupat rakennetaan siten, että hinnat ja ostomahdollisuus tarjotaan vasta kirjautuneille asiakkaille, mikä mahdollistaa sen, että kullekin asiakkaalle tai asiakasryhmälle voidaan tarjota juuri heille räätälöityjä ratkaisuja. Personoitu sisältö helpottaa asiakasta löytämään tarvitsemansa sekä mahdollistaa helpomman lisämyynnin esimerkiksi asiakasprofiilin perusteella suositelluilla tuotteilla antaen samalla eväät kestävän asiakassuhteen hoitoon.

Sujuvalla ostoprosessilla helpotat asiakkaasi arkea

Sinisen Härän Mikkoa siteeratakseni ”Verkkokaupassa asioinnin tulisi olla yhtä helppoa kuin kauramaidon hakeminen lähikaupasta pikakassan kautta”. Otetaanpa ihan esimerkkinä: kauramaito loppui ja lähdet hakemaan sitä lähimmästä kaupasta. Kaikki kaupat on suunniteltu suhteellisen samalla rakenteella, joten tiedät, miten kaupassa kuljet, nappaat kauramaidon kyytiin ja kävelet itsepalvelukassan kautta MobilePayta kortinlukijaan vilauttaen takaisin kahvikupposesi ääreen! Sulla on tarve, jonka saat nopeasti täytettyä. Myös B2B-verkkokauppa-asioinnin tulisi olla yhtä helppoa.

Verkkokaupan huolella ja loogisesti suunnitellun käyttöliittymän lisäksi on hyvä huomioida ominaisuuksissa myös se, että asiakkaalle kriittiset vakiotuotteet ovat helposti löydettävissä. Tähän onkin olemassa ihan loistavia ratkaisuja.

Jos kohderyhmääsi kuuluvien vakio-ostajien täytyy säännöllisin väliajoin tilata joitakin tiettyjä tuotteita verkkokaupastasi, kannattaa tästä ottaa täysi hyöty irti verkkokaupan oma tili -osiosta. Oman tilin kautta asiakas voi paitsi seurata tekemiään tilauksia, myös kopioida sen uudeksi tilaukseksi.

Jos tuotetilausta haluaa kerätä pikkuhiljaa tarpeen mukaan, voidaan käyttäjälle tarjota mahdollisuus kerätä toivelistaa, jonne asiakas voi klikata haluamiaan tuotteita ja lisätä ne sieltä ostoskoriin vaivattomasti. Kun asiakkaalta on edellytetty kirjautuminen verkkokauppaan oston tekemiseksi, ovat myös toimitusosoite- ja laskutustiedot valmiiksi mintissä, joten tilaus on sillä selvä.

B2B-verkkokaupan lyhyt oppimäärä

  1. Panosta B2B-verkkokaupassa käyttökokemukseen, kattaviin tuotetietoihin ja hakutoimintoihin
  2. Personoi sisältö asiakkuudelle sopivaksi: näytä juuri tälle asiakkaalle räätälöidyt tarjoukset, hinnanalennukset sekä täsmätuotteet.
  3. Tee ostoprosessista mahdollisimman helppo ja vaivaton

Onko yritykselläsi suunnitelmissa uuden verkkokaupan rakentaminen tai vanhan uudistaminen?

Ota yhteyttä meidän projektipäällikköön Mikkoon, niin jutellaan lisää!

Vieraskirjoitus: Flashnode – Automaatio kilpailukykyisen verkkokaupan ytimessä

Jos automatisoitua verkkokauppaa pitää edelleen futuristisena visiona, on otettava kiriä. Verkkokauppojen jatkuvasti kiristyvä kilpailu ja tavoite olla kuluttajien ykköskauppapaikka on tuonut automaation verkkokauppa-alan keskiöön.

Asiakkaiden odotukset erityisesti verkkokaupan toimituksia, palauttamista ja asiakaspalvelua kohtaan on kiristynyt. Jos verkkokauppa ei vastaa näihin vaatimuksiin, on kilpaileva yritys vain yhden Google-haun päässä.

Myös suurten verkkokauppojen tuomat jännitteet vaikuttavat alaan merkittävästi. Esimerkiksi länsimaissa ylivoimainen Amazon on luonut omia patenttiratkaisuja, joilla hyödynnetään automaatiota tehokkaasti ja asiakkaan odotukset ylittäen – kuten toimittamalla tuotteen ennen kuin asiakas on sen edes tilannut.

Automaatio ei kuitenkaan ole vain verkkokauppajättien etuoikeus, vaan helposti muidenkin ulottuvilla.

Mitä on verkkokaupan automaatio?

Verkkokaupan automaatiota käytetään tyypillisesti sekä prosessien tehostamiseen että ongelmanratkaisuna. Jos automaatio pystyy suorittamaan jonkin tehtävän reaaliaikaisesti ja ehkä jopa tehokkaammin kuin ihminen, se kannattaa ehdottomasti antaa tietokoneen hoidettavaksi. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi automaattiset sähköpostit sekä varastosaldojen ja tilaustietojen reaaliaikainen päivittäminen. Yksin nämä tehtävät eivät ole ihmiselle vaativia, mutta yhdessä ja jatkuvasti toistuvina ne vievät työpäivästä suuren osan aikaa.

Automaatiota käytetään apuna myös ratkaisemaan esimerkiksi hylätyt ostoskorit. Noin 70% verkkokaupan ostoskoreista hylätään, eli asiakas poistuu sivustolta maksamatta ostoskoriin lisättyjä tuotteita. Näiden asiakkaiden kontaktointi muistutussähköpostilla voidaan automatisoida.

Verkkokauppiaille tuttu ongelma on myös se, että varastosaldoja ei välttämättä ehditä päivittää verkkokauppaan. Tämä voi johtaa siihen, että asiakas tilaa tuotteen, joka todellisuudessa on jo myyty loppuun. Tämä voidaan ratkaista verkkokauppa-alustan ja varastonhallinnan väliin rakennettavalla liitännällä (eli integraatiolla), joka päivittää saldon automaattisesti varastonhallinnasta verkkokauppaan. Tämä helpottaa erityisesti yritystä, jolla on yhteinen varasto kahdessa kauppapaikassa, kuten kivijalassa ja verkkokaupassa.

Kilpailuedun saavutus

Automaatio ei tuo ainoastaan helpotusta verkkokauppiaan arkeen, vaan se tekee yrityksestä asiakkaan silmissä houkuttelevimman vaihtoehdon.

  • Verkkokauppa voi luvata asiakkaalle enemmän. Prosessit eivät tule hidastumaan edes myyntipiikkien aikana, kun tietokone osallistuu rutiinityöhön.
  • Automaatio säästää rahaa. Nämä vapautuneet resurssit voidaan käyttää vaikka huokeampiin tuotteiden hintoihin tai myynti- ja markkinointitoimenpiteisiin, jolla houkutellaan lisää asiakkaita.
  • Yrityksestä tulee luotettavampi. Jos tietokone hoitaa laskuttamisen, ei synny (näppäily)virheitä. Asiakas voi aina luottaa, että laskutustiedot ovat oikein. Sama pätee myös ajantasaisiin varastosaldoihin ja tuotetietoihin.

Ajan ja rahan tuoma säästö antaa myös vapautta kokeilla ja uudistua. Verkkokauppa-ala kehittyy kovaa vauhtia, ja yritysten on löydettävä jatkuvasti uusia keinoja pysyä virkeänä. Mitä jos vapautuneet resurssit käytettäisiin entistä parempaan messuosastoon, digimarkkinointiin tai uuden tuotteen/palvelun lanseeraukseen?

Automaation käyttöönotto

Automaation käyttöönottoon vaikuttaa ensisijaisesti yrityksellä käytössä olevat ohjelmistot, kuten verkkokauppa-alusta. Osa verkkokauppa-alustoista saattavat tarjota omia plugineja, joita kauppiaat voivat ottaa käyttöön joko ilmaiseksi tai lisämaksusta. Esimerksiksi WooCommerceen löytyy paljon valmiita toteutuksia eri järjestelmillä.

Automaatioon on myös erikoistuneita ohjelmistointegraatioiden palveluntarjoajia, joista Suomessa johtavin on Flashnode. Flashnoden palvelussa on valmiiksi rakennettuja integraatioita useimpiin verkkokauppaohjelmistoihin, jolloin asiakkaan ei tarvitse maksaa kehitystyöstä. Jos omaa ohjelmistoa ei kuitenkaan palvelusta löydy, voi integraation tilata myös projektityönä.

Flashnoden integraatioilla voidaan automatisoida kiinteällä kuukausimaksulla muun muassa varastosaldot, tilausstatukset, laskutuksen ja asiakasprofiilien päivittymisen. Palveluun kuuluu myös ylläpito, eli tarkka valvonta integraation toiminnasta ja nopea puuttuminen mahdollisiin virhetilanteisiin. Katso myös koko lista mitä Flashnode voi automatisoida WooCommerce-verkkokaupassa. Samalla näet, löytyykö käyttämäänne ohjelmistoon valmis integraatio.

Automaation palveluntarjoajia on myös logistiikan puolella, jolloin lähettäminen ja palautusten käsittely tapahtuu vaivattomammin. Automaatio myös nopeuttaa tuotteiden lähettämistä, jolloin pystytään vastaamaan asiakkaiden odotuksiin nopeista toimitusajoista.

Verkkokauppiaan ei siis tarvitse itse osata rakentaa integraatiokoodia (tai edes puhua niistä). Luotettavan palveluntarjoajan kanssa hän saa automatisoitua liiketoiminnastaan ylimääräisiä käsitöitä, eikä tämä useimmiten vaadi edes uuden opettelua. Päinvastoin: täytyy muistaa, ettei asioita tarvitse enää tehdä itse. Sininen Härkä ja Flashnode hoitavat toimivan integraation puolestasi. Kysy lisää.

Nico Härkönen

CEO, Founder, Partner
Asiakkuudet, yhteistyöt, digimarkkinointi ja koulutukset
040 8222 843
nico@sininenharka.fi

Tai

Tomi Räsänen

Co-Founder / Chief Sales & Marketing Officer
+49 163 716 7767 / +358 44 7767 826
tomi.rasanen@flashnode.com
www.flashnode.com

Näytä