Blogi

B2B-verkkokauppa – Miksi yritysasiakkaat ovat verkkokaupalle kullanarvoisia?

Yritysasiakkaat ovat verkkokaupoille erittäin suuri mahdollisuus, joihin kiinnitetään tavallisten B2C-verkkokauppojen toimesta yleensä liian vähän huomiota. Satunnaiset yritysostajat saattavat kasvattaa verkkokaupan myyntiä huomattavasti. Mikäli B2B-verkkokauppaan keskitytään tosissaan, saattaa se olla avautuessaan jopa suurempi liikevaihtokanava kuin B2C-verkkokauppa.

B2B-verkkokaupan koko Suomessa

Postin tutkimuksen mukaan 36% kaikista epäsuorista hankinnoista tehtiin digitaalisia kanavia pitkin. Lisäksi osuuden arvioitiin vastaajien toimesta kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana. 

Suurella osalla verkkokaupoista on tällä hetkellä yritysasiakkaita, vaikka B2B-verkkokauppaa ei ole tällä hetkellä erikseen olemassa. Satunnaiset ostot ovat mahdollisia, mutta B2B-asiakkaita ei aktiivisesti hankita ja markkinointi tehdään kuluttaja-asiakkaille, tai kuluttaja-asiakkaille rakennettujen markkinointistrategioiden avulla.

Jo 2018 posti arvioi, että 68% koko suomen verkkokaupan liikevaihdosta tehdään B2B-verkkokauppana. Suurien tilauskanavien, kuten tukkujen ja teollisuuden osuus on tästä suuri, mutta myös muille toimialoille on prosentista kuitenkin jaettavaa.

B2B-verkkokaupan erityispiirteet

Mikäli B2B-verkkokauppaa halutaan tehdä, liittyy siihen tiettyjä erityispiirteitä. Usein B2B-verkkokauppa on rekisteröitymisen takana, johon myyjä hyväksyy sinne hakeneet yritykset. Ostajayrityksillä on omat asiakashinnat ja mahdollisesti myös laskutussopimus myyjän kanssa. B2B-verkkokauppa on mahdollista toteuttaa kokonaan erilleen B2C-verkkokaupasta, mutta sen yhdistäminen B2C-verkkokauppaan saattaa tuoda paljon hyötyjä:

1. Saldot ovat ajan tasalla yhdessä järjestelmässä, ilman erillistä tuotetietojen järjestelmän hallintaa

2. Vain yksi ylläpidettävä ja kehitettävä järjestelmä 

3. Raportoinnit myynnistä ja raportit kirjanpitoon löytyvät samasta järjestelmästä

Joissain tapauksissa B2B-verkkokauppaa ei tarvitse eriyttää omaksi kokonaisuudeksi tai osaksi B2C-verkkokauppaa ollenkaan. Tämä kuitenkin vaatii erittäin paljon tarkkaavaisuutta liittyen B2C- ja B2B-verkkokauppojen eroihin liittyen:

1. Miten järjestetään asiakaskohtaiset hinnat (alennuskupongit, kirjautuminen yrityksille jne.)

2. Miten järjestetään toimitukset yrityksille. Eli tarvitaanko yritystilauksissa esim. nopeampi toimituskumppani.

3. Millä maksutavoilla yritykset voivat maksaa? B2B-verkkokaupassa korostuu yrityslasku ja -korttimaksut.

Millainen B2B-verkkokauppa kannattaa toteuttaa

Jos halutaan toteuttaa kokonaan uusi tai B2C-verkkokaupasta irrallaan oleva B2B-verkkokauppa, tulee kokonaisuus määritellä jo ennen verkkokauppa-alustan valintaa ja teknisen toteuttajan valintaa erittäin hyvin, jotta B2B-kaupasta saadaan kaikki tehot irti:

1. Mieti mitkä prosessit B2B-asiakkaillesi ovat tärkeitä:

  • Rekisteröityminen
  • Tavaran vastaanotto
  • Maksaminen
  • Edellisten tilausten toistaminen (ostoskorien tallentaminen)
  • Asiakas- tai tuotekohtaiset asiakkaat
  • jne. 

2. Mitkä prosessit ovat tärkeitä oman toimintanne kannalta

  • Varasto- tai keräilyjärjestelmän integraatio
  • Tilausten toimitus
  • Rahankierron nopeus
  • Markkinoinnin toteuttaminen
  • Asiakaskohtaiset hinnat

Kun määrittelytyö on tehty, on aika valita verkkokauppa-alusta. Harvat valmiit suljetun lähdekoodin alustat tukevat B2B-verkkokaupan erityispiirteitä. Custom-tilausjärjestelmät taas ovat yleensä erittäin kalliita ja raskaita verkkokaupan aloittamiseen. Parhaaksi vaihtoehdoksi alkuvaiheessa yleensä tällöin nousee avoimen lähdekoodin alustat, kuten WordPress ja WooCommerce:

  • Jatkuvat kustannukset ovat yleensä maltilliset
  • Lisäosilla saa toteutettua paljon erilaisia B2B ominaisuuksia halvalla tai jopa ilmaiseksi
  • Avoimen lähdekoodin alustoille löytyy myös paljon vaihtoehtoja tekniseksi toteuttajaksi. Tällöin kilpailuttaminen ja oikean kumppanin löytäminen on helpompaa.

WooCommercen lisäksi muita avoimen lähdekoodin alustoja, joille on toteutettu B2B-verkkokauppaominaisuuksia ja lisäosia ovat esimerkiksi Adobe Commerce ja Prestashop. WooCommerce on maailman yleisin käytetty verkkokauppa-alusta, Adobe Commerce hieman raskaampi, mutta myös paljon käytetty verkkokauppa-alusta. Prestashop on vielä Suomessa hieman harvemmin käytetty alusta, mutta tarjoaa B2B-ominaisuuksia.

Esimerkiksi näistä kolmesta alustasta kannattaa aloittaa selvitystyö hyvissä ajoin, haastatella mahdollisia teknisiä toteuttajia ja tehdä ominaisuustaulukko, johon alustan tarjoamia ominaisuuksia ja lisäosia verrataan. Näin voidaan parhaiten varmistua, että alusta tarjoaa kaikki yrityksen B2B-verkkokauppaan tarvittavat ominaisuudet.

Teknisen kumppanin valinta

Mikäli yrityksellä ei ole resursseja toteuttaa, ylläpitää, kehittää tai markkinoida verkkokauppaa itse, kannattaa valita projektiin tekninen kumppani. Näin saadaan parhaiten myyntiä verkkokaupan kautta. Kokenut kumppani pystyy helposti tuomaan tekemiseen paljon lisäarvoa aiempien vastaavien projektien kautta. Näin vältytään suurimmilta sudenkuopilta ja osataan keskittyä olennaisimpiin asioihin.

Verkkokaupan ja yrityksen koosta riippuen, on verkkokaupalla hyvä olla vähintään 1–3 täyspäiväistä työntekijää. Tätä määrää voidaan vähentää tai jopa kokonaan poistaa valitsemalla hyvä kumppani.

Kumppaneilla on paljon erilaisia malleja, joilla ylläpitoa, kehitystä ja markkinointia tarjotaan. Sen takia valinta kannattaa tehdä harkiten. Referenssit kannattaa käydä läpi ja kysyä myös tuloksia, joita kumppani on muille asiakkaille saanut aikaan. On myös hyvä huomioida saatko kaiken avun yhdeltä toimijalta, vai tarvitsetko useita kumppaneita verkkokaupan pyörittämiseen. Joissain tilanteissa myös nälkäinen markkinalle tuleva kumppani on hyvä vaihtoehto. Tällöin prosessit ja kehitysmalli saattaa kehittyä jopa teidän yrityksen tarpeiden ympärille, milloin tekemisestä saadaan kaikki mahdollinen tehokkuus irti.

Luotettava maksutapakumppani ja kattava maksutapavalikoima puolestaan luo luottamusta myös yritysasiakkaisiin näin ollen myös maksutapakumppaninkin valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Suora laskutussopimus saattaa olla riski myös ostajayritykselle. Maksutapoina yritysasiakkaat suosivat laskua ja yrityskortilla maksamista. Pienemmät kauppiaat myös pankkipainikemaksuja. Nykyään Paytrail tarjoaa uutena maksutapana myös Alisa Yrityslaskut. Yrityslaskulla voi rahoittaa verkkokauppaostokset enintään 5000 euroon asti.

B2B-verkkokauppa on suomalaisille verkkokaupoille erittäin suuri mahdollisuus. Nyt onkin hyvä aika tutkia ja päättää, olisiko sinunkin yrityksen aika ottaa harppaus yritysmyyntiin ja lähteä hakemaan lisää myyntiä yrityskaupasta.

Tämä on vieraskynäkirjoitus Paytraililta. Kirjoittaja Johannes Kumpukoski. Olemme Paytrailin kumppani ja hyödynnämme heidän maksutapoja verkkokauppaprojekteissamme.