Some on osoittautunut erittäin toimivaksi mainospaikaksi yrityksille ja yhteisöille, oli tavoitteena brändin tunnettuuden levittäminen, asiakasuskollisuuden kasvattaminen tai verkkosivuliikenteen tai verkkokauppaostojen lisääminen.
Syynä tähän ei ole vain somealustojen täysin omaa luokkaansa oleva kattavuus, vaan myös somekanavien generoima valtava verkkosivuliikenteen ja myynnin määrä.
Uudelleenmarkkinoinnilla tavoitat potentiaalisimmat ostajat
Some tarjoaa verkkokauppiaille sekä muille toimijoille paljon erilaisia mahdollisuuksia, joista uudelleenmarkkinointi on yksi tehokkaimmista myynnin välineistä. Verkkosivuille liitetyn seurantatyökalun avulla somemainoksia voidaan näyttää lämpimälle yleisölle eli mainostettavasta asiasta jo valmiiksi kiinnostuneille.
Uudelleenmarkkinointi tarkoittaa sitä, että mainoksia näytetään henkilöille, jotka ovat vierailleet kyseisen yrityksen tai vielä tarkemmin kyseisen tuotteen tai palvelun verkkosivuilla.
Mainoksia voidaan kohdentaa myös muun käyttäytymisen mukaan, esimerkiksi postaamalla somekanavaan videon ja kohdentamalla siihen liittyvän linkkimainoksen näyttämisen kaikille kyseisen videon katsojille.
Some on tehokas kanava niin myyntiin kuin markkinointiin
Vuonna 2018 olin Santa Monicassa järjestetyssä Social Media Week -konferenssissa, josta mieleeni jäi erityisesti se, että somesta ostetaan yhden kosketuksen taktiikalla tuotteita tai palveluita, jos niiden hinta on alle 50 euroa (tai siis dollaria, mutta sama pätee euroissa).
Alle 50 euroa maksavia tuotteita ja palveluita voi siis mainostaa hyvinkin taktisesti ja ohjata mainoksista suoraan tuotteen tai palvelun ostosivulle. Tätä hinnakkaampiin hankintoihin asiakas kaipaa hieman enemmän lämmittelyä, ja kuinka ollakaan, sekin onnistuu somessa.
Oli yrityksesi ostoprosessi kuvattu sitten suppilona tai vauhtipyöränä, potentiaalisen asiakkaan lämmittäminen ja tarpeen herättäminen on osa prosessia.
Lämpöä on hyvä herätellä esimerkiksi myytävään tuotteeseen tai palveluun liittyvillä blogeilla, podcasteilla, ladattavilla oppailla tai muilla potentiaalisia asiakkaita kiinnostavilla sisällöillä.
Ladattavat sisällöt ovat siinä mielessä erinomaisia markkinointivälineitä, että niistä yritys saa arvokkaan liidin, kun latausta varten henkilön on jätettävä omat yhteystietonsa.
Siitä ei kuitenkaan ole mitään iloa, että näitä kiinnostavia sisältöjä tehdään, jos niitä ei markkinoida. Loistavakin sisältö on arvotonta, jos kukaan ei sitä löydä.
Sisältöjen markkinointiin sosiaalinen media on mitä voimakkain välinen. Kun potentiaalinen asiakas näkee somesyötteessään kuvia, videoita tai tekstiä häntä kiinnostavista aiheista, rivakasti sivua vierittävä peukalo pysähtyy kuin seinään – kunhan sisältö sekä mainos ovat tarpeeksi kiinnostavia ja huomiota herättäviä.
Verkko-ostokset kovassa kasvussa koronakeväänä
Yhä useammat tekevät ostoksiaan verkossa. Paytrailin tekemän tutkimuksen mukaan koronakevät on kiihdyttänyt suomalaisten verkkokauppaostoja entisestään.
”Jopa 50 % vastaajista on lisännyt verkko-ostojaan poikkeustilan aikana ja suurin osa heistä aikoo jatkaa ostamista verkossa.”
Etenkin syrjäisempien seutujen asukkaita verkkokauppojen uudet mahdollisuudet kiinnostavat kovasti. Jopa 81 % maaseudulla asuvista sanoi aikovansa jatkaa verkkokauppaostoksia myös poikkeustilan jälkeen – eikä ihme. Jos asiakas ei pääse kauppiaan luo, kannattaa kauppiaan mennä asiakkaan luo.
Yleensä sanotaan, että suomalainen on valmis maksamaan satasen siitä, ettei naapuri saa viittäkymppiä. Mutta vuoden 2020 kevään jälkeen tuon sanonnan voi heittää roskakoriin.
Vastaajista jopa 60 % haluaa tukea ja auttaa kotimaisia yrittäjiä sekä pienyrittäjiä. Suomalaisten yrittäjien ahdinko on kuultu ja monet uskovat jatkossakin suosivansa kotimaisia tuotteita ostoksia suunnitellessaan.
On upeaa huomata, että verkkokauppa vetää. Mutta ne asiakkaat pitäisi varmaan jotenkin ohjata juuri sinne sinun verkkokauppaasi?
Somesta tavoitat juuri sen yleisön, minkä haluat
Vaikka asiakas tekisi oston kivijalkamyymälässä, on hän hyvin todennäköisesti poikennut ostopolullaan verkossa. Suosituksia, kokemuksia ja arvosteluita luetaan hanakasti niin yritysten sosiaalisen median kanavista kuin hakukoneista etsimällä.
Somekanavien algoritmit ovat salaisia ja niiden toiminta kehittyy jatkuvasti. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että orgaanisen somenäkyvyyden saavuttaminen on koko ajan haastavampaa. Vaikka yritykset julkaisisivat timanttista sisältöä, kanavat eivät näytä niitä enää samaan malliin kuin ennen.
Orgaanisesta näkyvyydestä tulee toki huolehtia, mutta ei ole mitään hätää, vaikkei sitä kautta saisi suuren suuria tuloksia. Kiitos algoritmien ja tekoälyn, haluttu kohdeyleisö pystytään tavoittamaan maksetulla mainonnalla hyvinkin tarkasti.
Some seuraa käyttäytymistäsi, mitä selaat, mitä luet, mitä katsot, mitä klikkaat, mistä tykkäät, ja mitä ympärilläsi olevat ihmiset tekevät.
Tämän seurantadatan perusteella somekanavien mainosalustat antavat täydet mahdollisuudet juuri tietyn kohdeyleisön (ikä, asuinpaikka, kiinnostuksen kohteet, elämäntilanne, perhesuhteet, työ…) määrittelemiseksi.
Kun teet maksullista somemainontaa, voit itse valita, kenelle mainoksesi näkyvät, milloin ne näkyvät ja mitä haluat maksaa mainosten reagoinneista, kuten klikeistä tai videoiden katselukerroista.
Kysy rohkeasti lisää, jos kaipaat apua somemarkkinoinnin aloittamiseen tai kehittämiseen!