Uusi vuosi tuo mukanaan uusia trendejä ja näin ollen uusia tapoja houkutella kävijöitä ja erottautua kilpailijoista. Visuaaliset trendit muuttuvat jatkuvasti niin muodissa, sisustuksessa kuin verkkosivusuunnittelussa. Suunnittelijoina meidän tulee pysyä tietoisina näistä trendeistä ja poimia niitä mukaan projektiin sitä mukaa, mitä asiakasyrityksen verkkosivut niitä tarvitsevat. Tutkimalla ja ymmärtämällä, mistä trendi on lähtöisin, voimme suunnitella modernin ja laadukkaan visuaalisen ilmeen verkkosivuille.
Alustuksena mainittakoon, että hyvin suunnitellun visuaalisen ilmeen tulisi aina vastata projektille asetettuja tavoitteita ja pyrkiä houkuttelemaan lopullista kohderyhmää konversioon. Visuaalisen ilmeen ajattomuus ei kuitenkaan aina ole vaatimus ja on olemassa lukuisia syitä, miksi on positiivista tavoitella trendikästä ulkonäköä.
Jos esimerkiksi kyseessä on uusi, tuntematon yritys, on hyödyllistä rakentaa brändi tukeutuen mielikuvaan, että yritys on ajan tasalla ja aallonharjalla omalla alallaan. Näin uusi yritys voi saada markkinalla jalansijaa ja jäädä herkemmin asiakkaidensa mieleen. Lisäksi, jos yrityksen tavoitteleman kohderyhmän edustajia yhdistää trendikkyys ja ajassa eläminen, yrityksen verkkosivut eivät voi näyttää vanhanaikaiselta ja kulahtaneilta.
Vaikka trendikäs ja nykyaikainen ilme tukisi yrityksen brändiä, se ei tarkoita trendien sokeaa seuraamista. Sopivia trendielementtejä kannattaa valita ja soveltaa siten, että ne tukevat projektin alussa asetettuja tavoitteita. Suunnittelijoina suunnittelemme aina muille ihmisille, emme itsellemme. Paras muotoilu on kokonaisvaltaista ja vastaa aina asiakkaan tarpeita ja projektille asetettuja tavoitteita.
Eli jos trendinen ilme palvelee yrityksen tavoitteita, ja trendejä on tarkoituksenmukaista soveltaa verkkosivujen visuaalisessa suunnittelussa, miltä tämä näyttäisi vuonna 2021? Tässä viisi suurinta trendiä tälle vuodelle!
1. Näyttävä typografia
Näyttävä typografia on ollut jo muutaman vuoden ajan iso trendi, ja tänä vuonna leikitellään entistä enemmän ja rohkeammin isoilla kirjaimilla. Oli kyseessä sitten päätteellinen kirjaintyyppi, kuten alla olevassa esimerkissä komeileva Neo Display, tai leikkisämpi kirjaintyyppi luomaan rennompaa tunnelmaa, ovat kirjaimet entistä enemmän fokuksessa.
Tämän kun yhdistää hyvään sisältösuunnitteluun, on verkkosivuilla lopputuloksena vaikuttava ja näyttävä viesti. Tiesithän, että Siniseltä Härältä saat myös apua sisällönsuunnittelussa?
2. Liike
Verkkosivuja verratessa painotuotteisiin, loistaa yksi etu ylitse muiden: interaktiivisuus. Verkkosivuihin saadaan liikettä ja interaktiivisuutta animoiduilla taustoilla, vieritettävillä elementeillä ja videoilla.
Kuten alla olevista esimerkeistä näkyy, vain taivas on rajana. Animoituja elementtejä voivat olla niin valikot, tuotekuvat ja tekstisisällöt kuin sisällön dynaaminen scrollattavuus. Videot säilyttävät suosionsa muun muassa isoina hero-osioina, jotka tervehtivät kävijää heti kättelyssä.
3. Dark Mode
Dark mode, eli pähkinänkuoressa vaaleita elementtejä tumman taustan päällä, nosti ensimmäistä kertaa päätään vuonna 2019 ja nousi vahvaksi suosikiksi vuoden 2020 aikana. Tänä vuonna trendi ei vielä hiivu, vaan silmille armollisempi dark mode näkyy vahvasti kaikkialla, myös älypuhelimien applikaatioissa ja tietokoneohjelmissa.
Muun muassa Microsoft on Teams-ohjelmaansa lisännyt mahdollisuuden vaihtaa taustavärit tummaksi. Tumma väripaletti antaa myös verkkosivuille laadun tuntua, ja oikein käytettynä voi jopa lisätä tekstin saavutettavuutta.
4. 3D ja syvyysvaikutus
3D ja syvyysvaikutuksen trendit eivät ole tämän vuoden uutuuksia, mutta kuumempia kuin koskaan! Litteälle näytölle voidaan rakentaa säväyttäviä kokemuksia lisäämällä syvyystunnetta muun muassa 3D-kuvituksilla, kerrostamalla eri elementtejä tai lisäämällä heittovarjoja.
Tämä verkkosivujen visuaalinen trendi jäljittelee fyysistä maailmaa, jotta vaikutus saadaan muistuttamaan painotuotteen kaltaista käyttökokemusta. Tätä niin kutsuttua tyyliteltyä realismia on nähtävissä painikkeissa, hakupalkeissa, tekstiruuduissa, kuvissa, kuvituksissa ja kaikessa muussa vuoden 2021 digisuunnittelussa.
5. Hillityt väripaletit
Vuosi 2020 oli meille kaikille yhtä kaaosta (tiedätte mitä tarkoitan). Näin ollen ei ole yllättävää, että yksiväriset, harmoniset väripaletit ovat suosiossa tänä vuonna. Suurin osa meistä viettää huomattavan ison osan ajastamme tietokoneella, joten ei ihme, että koemme välillä silmiemme rasittuvan.
Lisäksi saavutettavuus on sekä trendikästä että käytännöllistä, joten tämä trendi kielii siitä, että suunnittelijat ottavat saavutettavuuden entistä enemmän huomioon huomioimalla mainittua silmien rasitusta. Hillityllä, maanläheisellä värimaailmalla luodaan sekä silmiä että sielua rauhoittavia kokonaisuuksia.
Tunnistatko yrityksesi tarpeen uusia verkkosivunsa näistä trendeistä inspiroituneena? Me Sinisellä Härällä tarjoamme kokonaisvaltaista suunnittelua räätälöityjen ja tulospohjaisten verkkosivujen ja verkkokauppojen toteutuksiin. Tsekkaa meidän refet tai ota yhteyttä, niin lähdemme kartoittamaan yrityksesi verkkosivun tarpeita!