Työt

Maestro

Maestro on ohjelmistotalo, joka kehittää taloushallinnon ja toiminnanohjauksen ratkaisuja tilitoimistoille ja heidän asiakkailleen. Kun markkinointi kaipasi uutta suuntaa ja kumppania, joka ei pelkästään reagoi vaan myös ennakoi ja kehittää toimintaa jatkuvasti, löytyi ratkaisu Sinisestä Härästä.

Asiakas
Maestro
Palvelut
Hakukonemarkkinointi
Hakukoneoptimointi
Investointiluokka
2200-2400 €/kk
Vuosi
2024

Tulokset

Näkyvyyttä, ymmärrystä ja pitkäjänteistä kehitystä

Yhteistyö on tuottanut selkeitä tuloksia: Maestron verkkonäkyvyys on kasvanut ja yritys on noussut Googlen hakutulosten ensimmäiselle sivulle. Digimarkkinointi tukee nyt entistä paremmin liiketoimintaa, ja yhteydenottopyyntöjä on tullut aiempaa enemmän. Myös sivustouudistus on omalta osaltaan vaikuttanut näihin.

Samalla yhteistyö on lisännyt asiakkaan suuntaan ymmärrystä digitaalisen markkinoinnin logiikasta ja SEO-maailmasta. Kampanjoiden suunnittelu, sisällöt ja tekninen optimointi ovat tulleet tiimille tutummiksi, mikä tukee myös Maestron omaa markkinointityötä pitkällä aikavälillä.

Sinisen Härän ja Maestron yhteistyö perustuu jatkuvaan kehittämiseen – ei yksittäisiin kampanjoihin. Molempien osapuolten näkemyksen mukaan juuri se tekee kumppanuudesta kestävän ja tuloksellisen.

“Olemme olleet yhteistyöhön todella tyytyväisiä – erityisesti proaktiivisuuden ansiosta. On huomannut selvästi, että jos itse pitäisi vastata siitä, mitä asiantuntija tekee, se jäisi helposti tekemättä. Hän optimoi ja kehittää jatkuvasti, ja kertoo aina selkeästi, mitä on tehty ja miksi. Ei ole mitään valittamista.”

Sini Puheloinen
Myyntijohtaja
Maestro

Lähtötila ja tavoite

Kumppani, joka tekisi enemmän

Maestro oli tehnyt yhteistyötä aiemman markkinointikumppanin kanssa, mutta koki tekemisen jääneen reaktiiviseksi ja yhteydenpidon passiiviseksi. Yritys halusi löytää kumppanin, joka toisi tekemiseen jatkuvaa kehitystä, oma-aloitteisuutta ja ymmärrystä – ei vain suorittaisi yksittäisiä toimenpiteitä, vaan kehittäisi kokonaisuutta pitkäjänteisesti.

Tavoitteena oli löytää proaktiivinen kumppani, joka tunnistaa kehityskohteet ajoissa, kertoo avoimesti mitä tekee ja miksi sekä reagoi nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Lisäksi yhteistyön haluttiin olevan läpinäkyvää ja opettavaista, jotta asiakas ymmärtäisi paremmin toimenpiteiden vaikutukset tuloksiin.

 

Mitä teimme

Kokonaisvaltaista ja asiakaslähtöistä tekemistä

Sinisen Härän valintaan vaikutti vahvasti Sinisen Härän aiempi kokemus ohjelmistoalalta. Kun toimialaymmärrys yhdistyi sujuvaan viestintään ja ammattimaiseen prosessiin, yhteistyön aloittaminen tuntui luontevalta.

Yhteistyö käynnistyi hakukoneoptimoinnin ja digitaalisen näkyvyyden kehittämisestä. Sinisen Härän tapa tehdä erottui heti edukseen – asiantuntijan tapa toimia poikkesi perinteisestä mainostoimistotyylistä, mikä miellytti asiakasta erityisesti.

Proaktiivinen ote näkyi jatkuvana seurannan ja optimoinnin rytminä: tuloksia ja kehitystoimenpiteitä käytiin läpi säännöllisesti, ja muutoksia pystyttiin tekemään tarvittaessa myös nopeasti. Asiantuntija toi myös uusia ideoita ja kokeiluja esiin – aina tavoitteena parantaa näkyvyyttä ja tuloksia.

Kun Maestro uudisti kotisivunsa toisen toimijan toimesta, Sininen Härkä oli mukana sparraamassa ja tarjoamassa näkemyksiä siitä, mitä asioita tulisi huomioida hakukonenäkyvyyttä ja Google-mainontaa ajatellen. Tämä vahvisti tunnetta siitä, että Sininen Härkä tarkastelee markkinointia kokonaisuutena, ei vain oman vastuualueensa kautta.

Yhteistyön suurin hyöty on ollut sen jatkuvuus ja luotettavuus – Sininen Härkä ei ainoastaan tuota tuloksia, vaan auttaa Maestroa kasvamaan ja kehittymään pitkäjänteisesti.

Sinisen Härän ja Maestron yhteistyö on rakentunut luottamukselle, aktiiviselle vuorovaikutukselle ja tavoitteelliselle tekemiselle. Kun kumppani ymmärtää liiketoimintaa ja toimii aidosti sen parhaaksi, yhteistyö muuttuu palvelusta strategiseksi voimavaraksi.

“Suosittelemme ehdottomasti Sinistä Härkää – ja olemme suositelleetkin. Sininen Härkä on asiakaslähtöinen kumppani, joka reagoi nopeasti ja tekee aidosti asioita, jotka vievät eteenpäin. Arvostamme sitä, että kerrotaan mitä tehdään ja miksi – niin ymmärrämme paremmin ja opimme samalla itsekin.”

Tanja Miettunen
Myynti- ja markkinointipäällikkö
Maestro
Tutustu sivustoon

Lisää töitä