Blogi

Blogi

SEO perusteet – Osa 1 – Miten hakukoneet toimivat?

Yksi asiakas kysyi joskus kauan sitten, että muistittehan laittaa päälle sen asetuksen, että pääsee Googlessa ykköseksi. Toinen kirjoitti antamani verkko-osoitteen Googlen hakukenttään, kun ohjeistin puhelimessa, että kirjoita selaimen osoiteriville tämä. Nämä ovat hyviä konkreettisia esimerkkejä siitä, että hakukoneoptimointi ja hakukoneiden toiminta ei ole kaikille välttämättä itsestäänselvyys.

Käyn vetämässä paljon luentoja digimarkkinoinnista ja hakukoneoptimoinnista ja tykkään aloittaa perustasolla aina siitä, miten hakukoneet toimivat. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö kuulijat osaisi käyttää Googlea. Puhun siitä, miten hakutuloksia näytetään, millä perusteella, kenelle, miten koko koneisto taustalla toimii ja millaiset sivut saavat parhaat orgaaniset sijainnit ja pääsevät ns. Googlen ykköseksi. Tämä on mielestäni tärkeää kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta.

Verkkosivujen sisällöntuotannossa on tärkeä tietää ainakin perusasiat hakukoneoptimoinnin kannalta. Tämä on tärkeää siksi, että vaikka hakukoneoptimointi ei olisi pääosaamistasi, näkyvyyteen vaikuttavien tekijöiden tiedostaminen helpottaa hakukoneoptimoidun sisällöntuotannon toteuttamista. Kun kirjoitat sivustolle esimerkiksi palvelu-, kategoria- tai tuotekuvauksia on hyvä ottaa huomioon se, millä avainsanoilla kyseisten sivujen halutaan hakutuloksissa näkyvän.

Sivujen crawling eli selaus

Moni ei välttämättä ajattele sitä, miten hakukoneet oikeasti toimivat, Miten sivut löytyvät ja mitä sivuja näytetään hakutuloksissa. Oletetaan vain, että omat sivut pitäisi sieltä löytyä. Kaikki lähtee siitä, että hakukoneet tai tarkemmin niiden botit crawlaavat eli selaavat internetistä löytyviä sivuja läpi ja lisäävät hyödyllisiä tai mielenkiintoisia sivuja hakukoneen indeksiin eli massiiviseen tietopankkiin, josta sivut voidaan tarjota käyttäjille sekunnin murto-osissa.

Moni varmasti muistaa Basshunterin hittibiisin Boten Anna. Kappalehan ei kerro veneestä nimeltä Anna, vaan botista. Botteja on erilaisia, mutta hakukoneiden boteista puhutaan monesti nimellä ”spider” tai ”crawler”. Käytännössä puhutaan siis tietokoneroboteista, jotka on ohjelmoitu automaattisesti selaamaan sivuja läpi.

Aihe on teknisellä tasolla sen verran tylsä, että mainittakoon vain, että botit liikkuvat verkossa linkkien välityksellä. Hakukoneoptimoinnin kannalta on tärkeää pitää huoli siitä, että sivusto on bottien selattavissa, eikä esimerkiksi estä sitä.

Sivujen indeksointi

Kun sivuston eri sivut löytyvät, on ne sitä kautta myös mahdollista indeksoida eli lisätä hakukoneiden hakutulosten tietokantaan. Indeksoinnin jälkeen sivuja voidaan näyttää hakutuloksissa. Hakukoneet eivät kuitenkaan välttämättä indeksoi ihan kaikkia sivuja. Yleinen syy tähän voi olla esimerkiksi se, että verkkosivuston omistaja ei itse halua, että joitain sivuja näytetään hakutuloksissa. Esimerkiksi sivuston hallintapuolen sivut ovat tällaista sisältöä. Indeksointia pystyy säätämään robots.txt-nimisellä tiedostolla.

Toisaalta sitten taas – vaikka sivuston omistaja haluaisi, että tietyt sivut indeksoidaan, näin ei aina välttämättä tapahdu. Syitä voi olla esimerkiksi se, että sivulla ei ole tarpeeksi sisältöä tai hakukone kokee, että sisältö löytyy jo joltain toiselta aiemmin indeksoidulta sivulta. Pyri siis välttämään tuplasisältöä ja kirjoita kaikki hakukoneoptimoidut sisällöt itse.

Kauanko kestää, että sivu näkyy hakukoneissa?

Kysymys, johon törmään jatkuvasti, on se, että ”miten kauan kestää, että uusi sivu löytyy Googlesta?”. Tähän ei ole hakukoneidenkaan puolelta suoraa vastausta, mutta käytännössä uusi sivu voi alkaa näkyä hakutuloksissa heti kun se on indeksoitu. Indeksointi puolestaan voi tapahtua jo saman päivän aikana tai jopa nopeammin. Indeksointi ja ensimmäisten hakutulosten joukkoon pääsy ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa ja tämä on tärkeä ymmärtää.

Tärkeämpi kysymys on se, kauanko sivulla kestää, että hakukoneoptimoitu sisältö nousee hakukoneissa ensimmäiselle sivulle tai ensimmäisten hakutulosten joukkoon. Vastaus tähän on edellistä vielä monimutkaisempi ja esimerkiksi Google on kertonut, että hakutulosten näyttämiseen vaikuttaa yli 200 yksittäistä tekijää. Tammikuussa 2018 kirjoitimme aiheeseen liittyen ja voitkin halutessasi lukea artikkelimme 8 Vinkkiä maksuttoman näkyvyyden parantamiseen verkossa.

Sivustokartta

Monesti uudet sivut halutaan näkyville mahdollisimman nopeasti. Sivustokartta auttaa tässä. Se on käytännössä hakukoneita varten tehty tiedosto, jonka tehtävä on listata kaikki sivuston indeksoitavaksi haluttavat sivut yhteen listaan, jota hakukoneiden on helppo tulkita. Sivustokartta kannattaa ladata esim. Googlen Search Consoleen (entinen verkkovastaavan työkalut). Search Consolessa on myös monia muita hyviä ominaisuuksia, joihin kannattaa tutustua. Mainittakoon, että sivustonkartankaan lisäys ei aina välttämättä takaa sitä, että kaikki sivut indeksoidaan, mutta ainakin se auttaa ja nopeuttaa prosessia useimpien sivujen kohdalla. Voit myös pyytää hakukoneita indeksoimaan sivusi Search Consolen kautta.

Hakutuloksissa mahdollisimman relevanttia sisältöä

Yksi asia, mikä on tärkeä ymmärtää, on se, että hakukoneet pyrkivät aina tarjoamaan käyttäjälle mahdollisimman relevanttia ja käyttäjän hakua vastaavaa sisältöä. Sellaista sisältöä, mitä hakija haluaa löytää. Mieti siis itsekin, mitä hakukoneen käyttäjät haluavat löytää kirjoittaessaan avainsanoja hakukenttään. Kun teet hakukoneoptimointia, muista, että sivustoa optimoidaan oikeastaan sen käyttäjille – ei hakukoneille. Kun sivuston käyttäjät ovat tyytyväisiä sisältöösi, hakukoneetkin haluavat näyttää sitä.

Pyri tuottamaan ja tarjoamaan parasta mahdollista, ja käyttäjälle oikeasti hyödyllistä sisältöä – ja tee se paremmin kuin kilpailijasi. Voit hyvin käydä tutkimassa hakutuloksia erilaisilla avainsanoilla. Kiinnitä huomiota siihen, millaisen sisällön hakukone näkee relevantiksi. Tee oma sisältösi vielä paremmaksi ja olet kovaa vauhtia menossa tulosten kärkeen.

Näkyvyyteen vaikuttavat tekijät ja algoritmit

No mitäs sitten, kun sisältö on ainakin omasta mielestä kohdillaan, mutta oma sivu ei vielä löydykään hakutulosten kärjestä? Kuten aiemmin jo mainittiin, hakukoneoptimointiin ja hakutulosten näyttämiseen liittyy niin monta tekijää, että vaikka ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja laadukas sisältö on pääosassa, se ei välttämättä yksin riitä.

Hakukoneet ovat luoneet omia algoritmeja eli niin sanottuja laskukaavoja, joiden tarkoitus on automaattisesti ja reaaliaikaisesti määritellä, mitkä sivut näyttää milloinkin. Algoritmien laskukaava on monimutkainen ja se sisältää yleensä erilaisia kertoimia eri arvossa oleville näkyvyyteen vaikuttaville tekijöille. Hakukoneet eivät julkaise algoritmejaan julkisesti, sillä silloin niitä olisi liian helppo väärinkäyttää. Tämän tuloksena hakutulosten sisältö ei enää olisi välttämättä käyttäjän näkökulmasta niin relevanttia. Ja kun tulos ei ole haluttu, etsitään vaihtoehtoista ratkaisua.

Suurimmat hakukonenäkyvyyteen vaikuttavat tekijät vuonna 2019 ovat sivuston sisällön lisäksi muun muassa sivuston nopeus, mobiiliresponsiivisuus sekä linkit sivustolle ja yksittäisiin sivuihin. Kannattaa varmistaa, että ainakin nämä asiat ovat sivustolla kunnossa. Myös SSL-sertifikaatti ja sivuston suojaus on hyvä hoitaa kuntoon.

Voit myös pyytää digitoimistoilta, kuten Siniseltä Härältä apua hakukoneoptimoinnissa sekä sivuston analyysissä. Ammattilainen osaa nostaa hyvin esiin sivuston kehityskohtia, joita kehittämällä hakutuloksissa päästään paremmalle sijainnille ja tekemään enemmän myyntiä.

Koska aihe on sen verran laaja, sivuston näkyvyyteen vaikuttavista tekijöistä on tulossa oma artikkeli. Kannattaa tilata meidän uutiskirje, niin saat tiedon uusista mielenkiintoisista artikkeleista aina ensimmäisenä.

Härkävinkki

Mieti millaista sisältöä haluaisit itse nähdä, kun haet eri avainsanoilla ja anna ihmisille enemmän kuin muut. Hyvä sisältö saa ihmiset jakamaan sisältöäsi eteenpäin, viettämään aika sivustolla ja sitoutumaan yritykseesi helpommin. Näin näkyvyys kasvaa kuin itsestään. Muista miten hakukoneet toimivat, kun teet hakukoneoptimointia.

Nyt voit kommentoida kirjautumatta erikseen, kokeile vaikka. ^^