Blogi
Hakukoneoptimointi osana verkkosivustoprojektia
Hakukoneoptimointi on kokonaisvaltaista markkinointia ja siihen liittyy paljon eri osa-alueita. Meillä Sinisellä Härällä näistä moni otetaan huomioon jo sivuston rakennusvaiheessa, mutta hakukoneoptimointia kannattaa tehdä myös kuukausittain parempien tulosten saavuttamiseksi. Vaikka hakukoneoptimointi saattaa kuulostaa tekniseltä ja haastavalta, on moni tässäkin artikkelissa listatuista asioista lopulta niin sanotusti ihan perusjuttuja.
Voit lukea netistä hakukoneoptimointiin liittyvistä uusista kikoista tai Googlen algoritmimuutoksista, mutta anna kun kerron sinulle salaisuuden: parhaaseen lopputulokseen pääset tekemällä perusasiat oikein, perusteellisesti ja järjestelmällisesti!
1. Sisällöntuotanto
Sisällöntuotanto on erittäin suuressa roolissa hakukoneoptimointia ja tämä pitää muistaa jokaista verkkosivustoprojektia toteuttaessa. Meillä Sinisellä Härällä lähtökohta on se, että asiakas toimittaa sivuston sisällön – muodossa tai toisessa. Asiakas on kuitenkin se, jolla on eniten tietämystä ja ammattitaitoa omista palveluistaan. Sisältö voidaan toimittaa esimerkiksi haastattelun kautta, jolloin asiakkaan ei tarvitse itse kirjoittaa sisältöä.
Meidän roolimme sisällöntuotannossa sivustouudistuksen yhteydessä on ohjeistaa asiakasta oikeaan suuntaan. Tätä varten olemme kehittäneet omia prosessejamme, jotta saamme asiakkailta mahdollisimman hyvää sisältöä, jota tarvitsee editoida tai optimoida mahdollisimman vähän.
Käytännössä siis käsittelemme ja optimoimme asiakkaan sisältöjä sopimuksen mukaisesti. Joissain tapauksissa sisällöt voidaan lisätä lähes sellaisenaan ja joissain projekteissa lähdetään liikkeelle kevyellä oikoluvulla.
Jos asiakkaan budjetti antaa periksi, sisällöt optimoidaan jo sivuston toteutusvaiheessa, jotta hakukonenäkyvyys maksimoidaan heti sivuston avauksesta lähtien. Tätä edeltävät tietysti avainsanatutkimus ja kilpailija-analyysi, joista saadaan erittäin tärkeää tietoa siitä, mitä avainsanoja sisällössä kannattaa käyttää.
2. Sivuston nopeus
Vuosien saatossa sivuston nopeus on nostanut rooliaan myös hakukoneoptimoinnissa. Tähän on johtanut se, että netin käyttäjät odottavat sivustoilta parasta mahdollista suorituskykyä ja latausnopeuksia. Jos jokin ei toimi toivotusti, he äänestävät jaloillaan. Jos sivusto latautuu yli kolme sekuntia, jopa 53 % sivuston vierailuista jää kesken.
Käytännössä siis nopeammat sivustot saavat parempia sijoituksia hakukoneissa. Tämä on tietysti karkea yleistys ja on hyvä muistaa, että mikään yksittäinen asia, kuten nopeus, ei nosta tärkeimpiä sivujasi hakutulosten kärkeen. Sivuston nopeus ja sen optimointi on kuitenkin tärkeää, ja siksi pyrimme aina mahdollisimman nopeisiin sivustoihin niitä suunnitellessamme.
Käytännössä otamme huomioon sivuston nopeuden jo hosting-tasolla, kuten aiemmin kirjoitin. Webhotellimme ovat WordPressille optimoituja ja ne ovat ns. LiteSpeed-palvelimia, mikä mahdollistaa teknisten nopeuteen vaikuttavien työkalujen käytön sivustolla.
Sivuston nopeuteen vaikuttavat myös kuvien optimointi, teeman keveys, optimoitu koodi ja esimerkiksi scriptien, kuten analytiikkatyökalujen yhdistäminen tai lataaminen Google Tag Managerin kautta. Tälläkin kertaa yksittäinen asia ei tuo parempia sijoituksia. Kyse on suuremmasta kokonaisuudesta, jossa pitää ottaa huomioon monia tekijöitä.
3. Kuvien optimointi
Kuvien optimointi on monesti suurin tekijä, joka hidastaa verkkosivustoja. Käytännössä pahin tilanne on se, että kuvat lisätään WordPressiin suoraan sellaisenaan niitä mitenkään käsittelemättä tai nimeämättä.
Kuvien tiedostokoon optimointi vaikuttaa suoraan sivujen latausaikoihin ja sitä kautta hakukonesijoituksiin. Kuvia saa optimoitua pienissä määrin manuaalisesti esimerkiksi Photoshopilla tai muulla vastaavalla kuvanmuokkaustyökalulla, mutta suurien määrien käsittelyyn vaaditaan jo enemmän automaatiota. WordPressiltä löytyy paljon niin maksullisia kuin ilmaisia lisäosia, joilla saa automaattisesti optimoitua sivustolle ladattavia kuvia.
Me Sinisellä Härällä optimoimme kaikki kuvat vähintään tiedostokoon puolesta, kun lisäämme niitä sivustolle. Käytämme tähän erilaisia työkaluja, jotka olemme testanneet ja todenneet hyviksi. Esimerkiksi Imagify on yksi nimi, jonka tässä uskaltaa mainita. Käytämme myös palvelintasolla integroidun LiteSpeed Cache -lisäosan automaattista kuvien optimointia. Mainittakoon, että jälkimmäinen lisäosa vaatii yhteensopivan hosting-ympäristön.
Muista myös nimetä kuvat hakukoneoptimointia varten. Hakukoneet lukevat myös kuvien nimiä ja jos ne ovat muotoa IMG_07846, ei kuvien nimet ainakaan nosta hakukonenäkyvyyttä. Optimaalisesti nimetyt kuvat löytyvät paremmin hakukoneista ja auttavat keräämään lisää kuukausittaisia kävijöitä.
4. Mobiilioptimointi
Vuonna 2020 kaikkien sivustojen pitäisi oletusarvoisesti olla mobiilioptimoituja. Puhutaan jopa mobile first -suunnittelusta, mikä tarkoittaa sitä, että sivustot suunnitellaan ensisijaisesti toimimaan mobiililaitteilla. Tähän on johtanut se, että mobiilikäyttäjien osuus on kasvanut yli perinteisten desktop-käyttäjien.
Mobiilioptimointi vaikuttaa myös suoraan hakukonesijoituksiin, sillä Google antaa parempia sijoituksia mobiilioptimoiduille tai niin sanotuille responsiivisille sivustoille. Responsiivinen sivusto tarkoittaa sitä, että sivusto on suunniteltu tunnistamaan käytettävän laitteen näytön koko ja skaalautumaan jokaiselle eri kokoiselle näytölle niin, että sivustoa on mahdollisimman helppo käyttää.
5. Otsikkomerkinnät
Oikeanlaisten otsikkomerkintöjen pitäisi olla tänä päivänä itsestäänselvyys, mutta edelleen näkyy sivustoja, joissa tätä tärkeää hakukoneoptimointiin vaikuttavaa toimenpidettä on laiminlyöty.
Käytännössä sivun taustarakenteessa olevat otsikkomerkinnät, esimerkiksi <h1> ja <h2>, kertovat hakukoneille, mitkä tekstikohdat ovat sivun otsikoita. Näin hakukoneet tunnistavat, mitä aiheita eri tekstiosiot käsittelevät, mikä taas liittyy suoraan hakukonenäkyvyyteen.
Hyvissä verkkosivuotsikoissa on otettu huomioon myös avainsanojen sisällyttäminen niihin sekä otsikoiden muotoilu. Otsikkomerkintöjä käytetään sivuston muotoilussa, jolloin otsikot näyttävät aina visuaalisesti samalla tavalla. Tämä helpottaa sivuston päivitettävyyttä.
6. URL-rakenne ja käyttöliittymä
URL-rakenne tarkoittaa sivujen osoiterakennetta. On tärkeää hakukoneiden sekä käyttäjien kannalta, että sivuston osoiterakenne on tehty ja suunniteltu järkevästi. Yksinkertaisimmillaan puhutaan siitä, onko sivu nimetty esimerkiksi /palvelu?id=29/ vai /palvelut/hakukoneoptimointi/. Mieti mitä rakenne ja sivujen osoitteet kertovat hakukoneille tai käyttäjälle?
Osoiterakenteen suunnittelun lisäksi verkkosivustoprojektiin kuuluu olennaisesti myös käyttöliittymän suunnittelu. Tällä tarkoitetaan sitä, että ratkaistaan, miten ja minne verkkosivukävijää ohjataan sivustolla. Periaatteessa käyttöliittymän suunnittelu on siis potentiaalisen asiakkaan ostoprosessin optimointia.
7. Ristiin linkitys
Varmaan huomasitkin, että tämän artikkelin sisällössä on linkkejä muihin meidän kirjoittamiin artikkeleihin. Niiden tarkoitus on tarjota lukijalle lisää mielenkiintoista sisältöä tähän aiheeseen liittyen. On tutkittu, että mitä enemmän aikaa potentiaalinen asiakas viettää yrityksen sisällön kanssa, sen todennäköisemmin asiakas päätyy jossain vaiheessa ottamaan yhteyttä. 🙂
Ristiin linkitys on tärkeää hakukoneoptimoinnin näkökulmasta ja sillä kerrot hakukoneille oman sivustosi tärkeimmästä sisällöstä. Mitä enemmän sisäisiä linkkejä sivustollasi on yhdelle tietylle sivulle, sen tärkeämmässä roolissa se on hakukoneiden näkökulmasta. Esimerkiksi navigaatio löytyy jokaiselta sivustosi sivulta, eli linkität navigaatiossa mainituille sivuille jokaiselta sivustosi sivulta.
8. Sivustokartta ja Search Console
Yleensä uudet sivut halutaan näkyville mahdollisimman nopeasti. Sivustokartta auttaa tässä. Se on käytännössä hakukoneita varten tehty tiedosto, jonka tehtävä on listata kaikki sivuston indeksoitavaksi haluttavat sivut yhteen listaan, jota hakukoneiden on helppo tulkita.
Sivustokartta kannattaa ladata esimerkiksi Googlen Search Consoleen (entinen verkkovastaavan työkalut). Search Consolessa on myös monia muita hyviä ominaisuuksia, joihin kannattaa tutustua. Mainittakoon, että sivustokartankaan lisäys ei aina välttämättä takaa sitä, että kaikki sivut indeksoidaan, mutta ainakin se auttaa ja nopeuttaa prosessia useimpien sivujen kohdalla. Voit myös pyytää hakukoneita indeksoimaan sivusi Search Consolen kautta.
9. Teema, vähän lisäosia, koodin siisteys ja SSL
Hakukoneoptimointiin vaikuttaa myös moni muu tekijä. Google on ilmoittanut, että heidän hakutulossijoituksia määrittelevään algoritmiin vaikuttaa yli 200 yksittäistä tekijää. Tässäkin kohtaa, kun perusasiat on tehty hyvin, päästään jo pitkälle.
Me Sinisellä Härällä halutaan, että kaikki meidän tekemät sivustot näkyvät hakukoneissa mahdollisimman hyvin. Siksi myös nämä oletusarvoiset asiat, kuten kevyt ja hakukoneoptimoitu Sinisen Härän oma teema, pieni määrä lisäosia, sivuston koodin siisteys ja tiivistys sekä SSL-sertifikaatti, ovat osa jokaista sivustoprojektia.
Yhteenveto
Tämän blogin alussa se tiivistys jo tuli:
Voit lukea netistä hakukoneoptimointiin liittyvistä uusista kikoista tai Googlen algoritmimuutoksista, mutta anna kun kerron sinulle salaisuuden: parhaaseen lopputulokseen pääset tekemällä perusasiat oikein, perusteellisesti ja järjestelmällisesti!
Tietysti myös hyvä kumppani, joka ottaa sivustouudistuksessa myös hakukoneoptimoinnin huomioon, on avainasemassa menestyksekkäässä projektissa.
Ps. Joku SEO-konsultti tai asiasta enemmän tietävä ajattelee nyt, että ”aijai identtistä sisältöä”. Jos luit tänne asti, klikkasit yhtäkään linkkiä tai opit tästä jotain uutta, on tuplasisältö noihin verrattuna taas pieni yksityiskohta, jonka merkitys on tässä yhteydessä lähes merkityksetön. Lue uudestaan edellinen lause ja olet oikealla radalla. 🙂
Jos kiinnostuit omien sivujesi SEO-tilanteesta, tilaa ilmainen arvio sivustosi hakukoneoptimoinnista!