Blogi

Mistä on hyvät verkkokaupat tehty? 8 vinkkiä käyttökokemuksen parantamiseksi

Verkkokauppa kasvattaa osuuttaan voimakkaasti markkinoilla ja siitä onkin muodostunut tärkeä asiakaskohtaamisen kanava verkossa. Verkkokauppa ei kuitenkaan ole pelkkää teknologiaa yrityksen myynnin ja prosessien tehostamiseksi, vaan se on ennen kaikkea syvää ymmärrystä sekä tuntemusta kohderyhmän ostokäyttäytymisestä. Tässä blogiartikkelissa käyn läpi, mitä verkkokaupan käyttökokemuksella tarkoitetaan ja mitkä seikat siihen vaikuttavat.

Älä aliarvioi käyttökokemuksen merkitystä

Oli kyse sitten yritys-, jälleenmyyjä- tai kuluttaja-asiakkaista, on verkkokauppa noussut oleelliseksi kanavaksi kohdata asiakkaat. Asiakkaiden tavat etsiä ja vertailla tietoa sekä tehdä ostopäätöksiä ovat muuttuneet, mikä vaatii yritykseltä kykyä saada käännettyä muuttunut ostokäyttäytyminen hyödyttämään omaa liiketoimintaa.

Asiakkaiden vaatimukset ja odotukset verkossa tarjottaville palveluille kasvattavat merkitystään ja ostopäätökseen voikin vaikuttaa ratkaisevasti se, miltä palvelun käyttäminen tuntuu tai kuinka sujuvaa käyttö on. Käyttökokemuksen merkitystä verkkosivustoilla ei sovi vähätellä, sillä sen vaikutus antaa huolellisesti suunniteltuna ja toteutettuna valtavan kilpailuedun ja voi parhaimmillaan olla myös ratkaisevakin tekijä yrityksen menestyksen kannalta.

UX-suunnittelulla kohti sujuvampaa käyttökokemusta

Koska käyttäjäkokemus on muodostunut yhdeksi oleellisimmista kilpailuvalteista verkkokaupalle, on siihen vaikuttavien elementtien ja ominaisuuksien löytäminen keskeisessä roolissa. Lisäksi oman kohderyhmän tunteminen auttaa ymmärtämään asiakkaiden tarpeita. Käyttäjäkokemuksen suunnittelu vaatii hyviä ongelmanratkaisutaitoja, sillä tavoitteena on löytää ratkaisu siihen, kuinka verkkokauppa saadaan luomaan lisäarvoa käyttäjälleen tehden samalla palvelun käytöstä mahdollisimman luontevaa.

UX-suunnittelun avulla pyritään vastaamaan käyttäjän tarpeisiin ylittäen heidän odotuksensa, kuitenkin niin, että palvelun käytettävyydessä säilyy vaivattomuus ja selkeys. Suunnittelussa keskitytään nimenomaan siihen, miltä palvelu käyttäjästä tuntuu. Käyttökokemus ei muodostukaan yksin upeista leiskoista ja hienoista erikoisefekteistä, vaan se kattaa kaikki verkkopalvelun toiminnot aina navigoinnista sivuston sisältöihin ja hierarkioihin saakka.

Mihin sitten pitäisi kiinnittää huomiota?

Kattavan kirjallisuustietopohjan haalimisen lisäksi toteutin aiheesta kyselytutkimuksen osana tietojenkäsittelyn tradenomin opintojani. Kyselytutkimuksessa selvitin, mitkä asiat vaikuttavat käyttäjän näkökulmasta verkkokaupan käyttökokemukseen. Nappaa tästä tiivistettynä vinkit suoraan käyttäjiltä itseltään:

1. Luotettavuus ennen kaikkea

Verkkokaupalle tärkeimmäksi valintakriteeriksi nousi luotettavuus. Luotettavuuden esiintuominen ja siihen panostaminen on tärkeää menestyksen kannalta.

2. Navigointi ja kategoriat kuntoon

Navigoimisen verkkokaupassa tulee olla yksinkertaista. Lisäksi käyttökokemukseen vaikuttaa, että verkkokaupan tuotteet on lajiteltu selkeästi kategorioittain. Mieti siis sivuston hierarkia ja rakenne niin, että sivuston käytettävyys on mahdollisimman sujuvaa.

3. Tee tuotteiden selailusta ja hakemisesta selkeää

Tuotteiden hakeminen, suodattaminen ja selailuominaisuudet ovat käyttökokemuksen kannalta tärkeässä asemassa. Kannattaa siis pohtia, onko tuotteiden hakeminen verkkokaupassa selkeää. Etenkin, jos tuotteita ja variaatioita on paljon.

4. Kattavat tuotetiedot tukevat ostopäätöstä

Yksittäisen tuotteen tiedot, laadukkaat kuvat sekä varastotilanteen näkyvyys on käyttäjille arvokasta informaatiota ostopäätöksen kannalta. Lisäksi muiden käyttäjien arviot tuotteesta vaikuttavat ostopäätöksen tekemiseen, joten kannattaa harkita tuotearviointien tuomista yksittäisen tuotteen tietoihin.

5. Turhat liirumlaarumit pois – verkkokauppaan tullaan ostoksille

Verkkokauppa saa mennä suoraan asiaan ilman erillisiä yritysesittelyitä etusivulla. Muista kuitenkin, että käyttäjän tulee löytää yhteystiedot sekä toimitus- ja muut ehdot helposti ilman yksityisetsivän jaloja taitoja. Toimitus- ja maksutavat vaikuttavat myös verkkokaupan käyttäjälle muodostuvaan kokonaiskokemukseen, joten niiden esilletuomiseen ja toimivuuteen on syytä kiinnittää huomiota.

6. No pitäähän sen myös näyttää hyvälle

Verkkokaupan visuaalisuus ja yrityksen brändi-ilmeen esiintuominen on myös tärkeä huomioida käyttökokemuksen nimissä ja niihin kiinnitetään huomiota jopa niin paljon, että se vaikuttaa ostopäätökseen. Visuaalisuus lisää verkkokaupan käyttömukavuutta, mutta se ei kuitenkaan saa mennä toimivuuden edelle. Käyttäjille on tärkeämpää se, että palvelu pelittää.

7. Responsiivisuus

Ehkä sanomattakin selvää, mutta sanotaanpa silti: shoppailu tapahtuu kasvavissa määrin mobiililaitteilla, joten verkkokaupan tulee olla käytettävissä kaikilla laitteilla.

8. Nopeat syö hitaat

Latausnopeus on tärkeässä osassa verkkokaupan käyttökokemusta tarkastellessa. 88 % vastaajista kertoi, että latausnopeus vaikuttaa siihen, käyttääkö kyseistä verkkokauppaa vai ei. Älä siis unohda verkkokauppasi nopeuden optimointia.

Lataa ilmainen verkkosivujen ostajan opas




Onko teidän yrityksessänne verkkosivu-uudistus käsillä? Siinä tapauksessa, lataa ihmeessä ilmainen oppaamme. Opas on tehty auttamaan yrityksiä verkkosivujen ostamisessa, ja siinä käydään läpi kilpailutuksessa huomioon otettavia asioita aina tarjouspyynnön laatimisesta toteuttajien vertailuun.

Lataa ilmainen opas!