Lisää liikevaihtoa verkkokaupalla

Verkkokauppa on parhaimmillaan yrityksen suurin liikevaihtoa tekevä kokonaisuus. Pienemmässäkin roolissa verkkokaupan merkitys voi olla merkittävä. Nykypäivän verkkokaupat toimivat pitkälti markkinoinnin automaatioilla, joiden tarkoitus on ensin ohjata potentiaalinen ostaja sivustolle, sitten tutustuttaa tuotteisiin, vakuuttaa asiakas ostamaan, tehdä lisämyyntiä, saada asiakas ostamaan mahdollisimman tuottava kokonaisuus ja oston jälkeenkin vielä aktivoida asiakasta joko ostamaan uudestaan tai arvostelemaan ostamansa tuote ja sitä kautta helpottamaan muiden ostopäätöstä. Kaikki tämä ilman, että verkkokauppiaan tarvitsee itse tehdä näiden toimintojen eteen välttämättä yhtään mitään.

Korkealaatuisia WooCommerce-verkkokauppoja

Sininen Härkä toteuttaa WooCommerce-verkkokauppoja aina myynnillisestä näkökulmasta ja siksi rakennammekin verkkokaupat alusta asti asiakkaan tehokasta ostopolkua ja mahdollisimman korkeita konversioita ajatellen. Tämä tapahtuu kustomoimalla ulkoasu ja verkkokaupan ominaisuuden kokonaisuudessaan siten, että verkkokaupalla pystytään saamaan parasta mahdollista tulosta juuri asiakkaan tuotteilla tai palveluilla. Projekti ei suinkaan lopu, kun kauppa saadaan auki, vaan täydellisen timantin hiomiseen vaaditaan pitkäaikaista kehitystyötä, jonka avulla ostoprosessit ja konversiot saadaan optimoitua parhaalle mahdolliselle tasolle. Tärkeässä roolissa ovat tarkkaan kohdennettu kohderyhmä, mitattavien konversioiden määrä ja kasvu sekä tilastoidut markkinoinnin tulokset, jotka mahdollistavat tehokkaan myynnin kasvun.

Myyntiä tukevia kokonaisuuksia

Sinisen Härän toteuttamat verkkokaupat ovat asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä ja suunniteltuja sekä myyntiä tukevia kokonaisuuksia. Verkkokauppa rakennetaan aina lähtökohtaisesti myynnillisestä näkökulmasta asiakkaan tavoitteet huomioiden. Suhtaudumme intohimolla verkkokauppojen kehittämiseen ja koemme, että meillä on verkkokauppiaille paljontarjottavaa kokonaisvaltaisessa palveluntarjonnassamme. Laadukkaan verkkokaupan lisäksi saat meistä myös yhteistyökumppaniksi kehityshaluisia tyyppejä, jotka todella välittävät yritystoiminnastasi ja sen kasvattamisesta. Haluamme rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita ja siinä olemmekin onnistuneet erinomaisesti.

Muun muassa näiden yritysten kanssa olemme tehneet projekteja

🙏🏻 7 vinkkiä verkkokaupan toteuttajan valintaan 🙏🏻​

1. Verkkokaupan alusta

Mikäli yrityksellänne on tarvetta toteuttaa verkkokauppa jollain tietyllä alustalla, niin palveluntarjoajien rajaus tapahtuu tältä osin automaattisesti. Miksi olemme päätyneet WordPressiin ja WooCommerceen – tähän voit lukea syitä ”Miksi kotisivut WordPressillä?” -artikkelistamme.

2. Verkkokaupan ylläpito

Sinisen Härän verkkokaupan ylläpitopakettiin kuuluu muun muassa WordPressin ja käytössä olevien lisäosien ajan tasalla pitämisen varmistaminen, pienet muutokset sivusto- ja palvelintasolla, erillinen testiympäristö, 24/7 sivuston toiminnan seuranta (downtime monitoring) sekä tietysti ammattitaitoinen asiakaspalvelu ja käyttötuki. Lue lisää aiheesta Sivuston ylläpito -sivultamme.

3. Tarjouksen laajuus ja muoto​

Onko tarjoukseen laskettu kaikki tarjouspyyntönne elementit? Onko potentiaalisella palveluntarjoajalla yleisesti selkeä käsitys projektin laajuudesta ja siitä, miten projekti tullaan viemään läpi? Entä miten lisätyöt hinnoitellaan?

4. Verkkokaupan hakukoneoptimointi

Mitä hyötyä on uudesta heinosta verkkokaupasta, jos kukaan ei käy katsomassa sitä? Ota jo tarjousvaiheessa selvää potentiaalisten palveluntarjoajien hakukoneoptimoinnin osaamisesta.

5. Yhteistyön jatkuvuus

Mitä sitten, kun verkkokauppaprojekti on ohi? Vastaako palveluntarjoaja sivuston palvelimista? Entäs tietoturvasta ja alustan/lisäominaisuuksien ajan tasalla pitämisestä? Tarvitsetteko käyttäjätukea tai apua sivuston muutostöihin? Halutaanko sivustoa kehittää jatkuvalla prosessilla?

6. Muut tarvittavat palvelut

Useissa saamistamme verkkokauppojen tarjouspyynnöistä itse verkkokauppatoteutuksen lisäksi asiakkaalla on tarve myös muille markkinoinnin palveluille. Tällaisia tyypillisesti ovat esimerkiksi yrityksen visuaalisen ilmeen uudistus (ja uudistuksen mukainen visuaalinen ohjeisto), avainsanatutkimus sekä tietysti jo mainitut digimarkkinoinnin palvelut sekä verkkosivujen tukitoiminnot.

7. Yhteistyön sujuvuus (ihmiset!)

Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä – ihmiset. Kaikkihan me haluamme olla tekemisissä ja tehdä töitä ihmisten kanssa, joiden kanssa kommunikaatio toimii ja hommia viedään eteenpäin sopivalla tahdilla. Etenkin projektin aikana yhteydessä ollaan todella paljon – puhelin soi, sähköpostit vaihtuvat ja projektin #Slack-kanava huutaa.

Kysy arvio verkkokauppa­toteutuksesta

Olemme toteuttaneet onnistuneita WordPress-verkkokaupparatkaisuja jo kuuden vuoden ajan. Laita viestiä  myynti@sininenharka.fi tai soita Jaakolle 040 775 1061. Voit myös jättää yhteystietosi alle ja kuvailla yrityksesi tarpeet halutessasi Projektin kuvaus -kentässä. Ei tosin haittaa, vaikka jätät kentän tyhjäksi – otetaan tarpeista yhdessä selvää! 😎
Haluamme ilmoittaa, että lähettämällä tämän lomakkeen, luovutat meille henkilötietojasi, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.