Mistä idea yrityksen perustamiseen syntyi?

Olin juuri palannut lähes vuoden kestävältä ulkomaanmatkalta Saksasta ja Espanjasta, kun päätin, että nyt on oikea aika perustaa oma yritys. Idea ei kuitenkaan syntynyt yhdessä yössä, vaan olin miettinyt yrityksen perustamista jo pidemmän aikaa. Tiesin, mitä halusin tehdä, sillä olin tosi hyvä digimarkkinoinnissa ja siitä oli muodostunut intohimo. Huomasin lukevani aiheeseen liittyviä artikkeleita päivittäin ja innostuvani niistä, vaikka en koskaan ollut aiemmin nauttinut lukemisesta. Pidin myös innovatiivisuuteni ja luovuuteni käyttämisestä ja kehittämisestä ja halusin saada niistä kaiken irti.

Kaikki kysyy – Mistä nimi tulee?

Lyhyt versio on se, että Mainostoimisto Sininen Härkä on saanut nimensä unesta.

En tiedä tarkkaan, mistä Sininen Härkä tuli, mutta kun heräsin, se oli mielessä hyvin kirkkaana. En muistanut kuulleeni sitä koskaan aiemmin, mutta ajattelin, että olen varmasti nähnyt tai kuullut sen jossain, joten päätin etsiä sitä. Aloitin tietysti Googlesta – kuitenkaan löytämättä mainintaa Sinisestä Härästä.

Löysin kuitenkin kiinalaisen horoskoopin, jossa härkää kuvataan seuraavin sanoin:
”Älykäs ja kärsivällinen Härkä uurastaa mielellään töiden parissa ja antaa järjen johdatella tekemisiään. Härkä on päättäväinen ja peloton aloittamiensa projektien suhteen. Hänen elämänsä perustuu pitkäjänteiseen uurastamiseen, lyhytaikaiset ilot eivät häntä kiinnosta. Härkä auttaa mielellään muita, eikä pelkää ottaa vastuuta ja riskejä. Härkä nauttii johtoasemasta, vaikkei tuokaan kunnianhimoaan äänekkäästi esille. Hän kunnioittaa muita ja on aina valmis keskustelemaan asioista.”

Kun vielä huomasin, että härän lempiväri on sininen ja onnennumero yksi, alkoivat palaset loksahdella kohdilleen. Härkä sattuu olemaan myös Espanjan kansalliseläin ja Espanja on aina ollut hyvin lähellä sydäntäni. Perheeni siellä omistaman asunnon myötä Espanjasta on tullut itselleni kuin toinen koti. Sininen värinä puolestaan viittaa myös kotimaisuuteen, jota arvostan suuresti.

Mainostoimisto Sininen Härkä kuvastaa niin kansainvälisyyttä kuin kotimaisuuttakin. Nimi kertoo voimakkaasta työmotivaatiosta sekä lojaaliudesta. Sininen Härkä kuvastaa myös päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta.

Nyt vuosia myöhemmin nimi on osoittautunut varsin toimivaksi, sillä se herättää paljon mielenkiintoa asiakkaissa ja tuntuu jäävän vahvasti ihmisten mieleen. Olemme edelleen yllättyneitä siitä, että edelleen noin joka toinen uusi asiakas kysyy, mistä Sininen Härkä tulee?

 

– Nico Härkönen

Perustaja / Toimitusjohtaja
Mainostoimisto Sininen Härkä Oy