Blogi

Blogi

Nettisivut ovat ensimmäinen myyntikohtaaminen asiakkaalle

Kuten ensikohtaamisessa aina, on ensimmäisillä sekunneilla merkittävä vaikutus mielikuvien syntymiseen. Asiakkaan kohdatessa myyjän ensimmäistä kertaa, on myyjälle monesti itsestään selvää, että hyvät käytöstavat, siisti vaatetus ja toimivat puitteet vaikuttavat asiakkaan mielikuvaan yrityksestä. Nettisivut ovat digitaalisen markkinoinnin aikakautena monesti asiakkaan ensimmäinen kohtaaminen yritykseen. Miksi jättää siis panostamatta nettisivujen puitteisiin ja toimivuuteen, jos tiedetään niiden vaikuttavan asiakkaan mielikuvaan yrityksestä?

Asiakkaan tekemä yhteydenotto yritykseen on yleensä seurausta taustatyöstä, jota on tehty hakukoneissa, nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kilpailijoita on todella helppo vertailla verkossa keskenään ja näin ollen ensimmäiset mielikuvat syntyvät alan toimijoista monesti verkossa. Nettisivujen ulkoasulla ja toimivuudella voi erottautua positiivisesti kilpailijoista ja saada asiakkaan itse harkitsemaan tarvetta ja ostopäätöstä sivujen perusteella, ennen varsinaista myyntitapahtumaa.

Minkälaiset nettisivut sitten on myyvät?

Se, miten toteuttaa hyvin myyvä sivusto, on kiinni monesta asiasta. Ensinnäkin makuja on monia ja se mikä tepsii toiseen ei välttämättä miellytä toista. Päteehän tämä sama asia myös kasvokkain myyntitapahtumissa – kohderyhmä täytyy tuntea ja tilanteeseen on sopeuduttava. Tämän takia on tärkeää myös verkossa tuntea kohderyhmä ja rakentaa nettisivut kohderyhmää ajatellen. Toisen yrityksessä kohderyhmälle merkittävin seikka voi olla mobiilikäyttö, kun taas toisella tärkeää on todella nopea latausaika. Kun nämä eri tekijät otetaan huomioon sivujen rakennusvaiheessa, saadaan tehtyä juuri oikeaa kohderyhmää palvelevat nettisivut.

Potentiaalisimmat keinot tehdä sivuista myyvät ovat kuitenkin kohderyhmästä riippumatta samankaltaisia ja suosittelemmekin, että ainakin seuraavat asiat kannattaa aina olla nettisivuilla kunnossa:

• Sivut, jotka toimivat. Navigointi ei ole piilossa, linkit erottuvat ja tekstiä on helppo lukea.
• Hyvin jäsennelty informaatio, joka ei lävähdä loppuasiakkaan silmille informaatiotulvana.
• Sivun skaalautuvuus eri laitteille. Keskimääräisesti jopa puolet sivun kävijöistä tulee sivustolle mobiililaitteella, joten jos sivu ei mobiilissa pelaa, on kävijän siirtyminen kilpailijan sivulle hyvin todennäköinen lopputulos.

Nettisivut ovat siis asiakkaan ensimmäinen myyntikohtaaminen, joten miksi jättäisit hyödyntämättä sen valtavan potentiaalin mikä liittyy ensikohtaamisessa syntyviin mielikuviin?

HÄRKÄVINKKI

Jos nettisivujen avaaminen tai uudistaminen on yrityksellesi ajankohtaista, älä epäröi ottaa yhteyttä.

Nyt voit kommentoida kirjautumatta erikseen, kokeile vaikka. ^^