Blogi

Kurtturuusu ja muita mielenkiintoisia, joita suomalaiset Googlasivat

Kuten viime vuonna (tarkemmin ottaen toissa, mutta kuka näitä nyt laskee), jaan näin runolliselle 2020-luvulle päästyämme jälleen suomalaisten googlatuimpia hakusanoja ja -lauseita vuodelta 2019. Eniten liikennettä kasvattaneet haut edellisvuoteen verrattuna ovat päässeet Googlen trendaavimpien joukkoon, eikä näistä monikaan tule millään tapaa yllätyksenä, kun hieman kelaa tapahtumajanaa taaksepäin tai muistelee omia googlauksiaan. Siltipä niitä yllätyksiä listauksista kuitenkin löytyy – joko niin päin, että post-trendikkäästi haen vasta ensi kertaa kyseistä hakusanaa itse tietämättä mitään kyseisen aiheen olemassaolosta, tai yllätyn (ja toisaalta en ylläty) Suomen kansan tietämättömyydestä.

Google on jakanut suomenkieliset haut kuuteen kategoriaan: puheenaiheet, uutiset, henkilöt, poliitikot, viihde ja miten? -lauseet. Selkeästikään esille ei tällä kertaa ole noussut tietyltä osa-alueelta sen vertaa eri hakuja, jotta mitään erikoisempia omia aihealueita olisi näistä pystytty kasaamaan. Kesänkin palattua tänä vuonna perinteiseksi suomalaiseksi +15 sadekeliksi, vuoden 2018 Pitkä Kuuma Kesä -kategoria osuvine hakuineen taisi kaikessa hienoudessaan jäädä pysyvästi historiaan. Editors note: ilmastonmuutos on silti todellinen.

Puheenaiheet-kategorian kärkisijan ennalta-arvattavuus ei edes haittaa, sillä jokainen helsinkiläinen voi varmasti olla tyytyväinen Triplan ja Pasilan aseman valmistumiseen saaden aiheen (ja väliaikaiset kulkureitit) pois päiväjärjestyksestä. Vastakohtana viime vuoden ykköshaulle, Redille, Triplassa taitaa kuitenkin riittää asiakkaita myös perus tiistaiaamuna. Pro tip: tee joululahjaostokset kuitenkin Kalasataman puolella – ei ruuhkaa nimeksikään!

Kauppakeskusten luvattu maa oli kiinnostunut myös Seinäjoen Ideaparkista, tosin uskallan väittää 90 % hauista tulleen kehäkolmosen ulkopuolelta. Mujin liike avattiin syksyllä Kamppiin, jossa jokaisen tulisi käydä aistimassa ihanaa pelkistettyä japanese-tunnelmaa ja eri tuoksuisia diffuusereita koko kerroksen mitalta. Jono liikkeen avajaisiin oli melkein yhtä pitkä kuin Team Labin upeaan valotaideteosnäyttelyyn Amos Rexissä alkuvuodesta.

Kaupallisuus siis voitti tämän kilvan, mutta mahtuipa top kymppiin kuitenkin uusi trendiruoka sitten vuoden 2014 avokadopastan. Jos et ole vielä kokeillut, googlaa uunifetapasta n-y-t, etkä tule pettymään. Muista laittaa se sitten instaan, kuten teit myös kesällä ajaessasi sähköpotkulaudalla (vaikeaa yhdellä kädellä, mutta mahdollista!) ja kokeillessasi kihartaa suoraa suomalaista tukkaasi curly girl -metodin mukaan.

Puheenaiheet

  1. Tripla
  2. Ideapark Seinäjoki
  3. Muji
  4. Kurtturuusu
  5. Curly girl metodi
  6. Uunifetapasta
  7. Lumenpudotin
  8. Hulavanne
  9. Sähköpotkulauta
  10. Amos Rex

Kirjoittajan toimesta googlatut: 6/10.

 

Viime vuonna ei uutisoinnin aiheita tarvinnut hihasta kovin usein vetää, vaikka joskus suomalaisen median uutiskynnyksen mataluus sattuukin hämmästyttämään. Loppuvuodesta postin lakko kosketti ilmeisen suurta osaa suomalaisista, mutta uskaltaisin väittää, ettei yhden sijan paremmaksi pistänyt Notre Dame juurikaan. Google-käyttäytyminen kertoo aika lailla maailmallakin vallanneesta ilmiöstä; metsät palavat Amazonilla ja Australiassa, mutta kirkon pelastamiseen lahjoitetaan miljardeja euroja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä viis veisaamatta.

Britannian kohut ovat myös päässeet Suomen listalle: matkailualan jättiläisen, brittikonserni Thomas Cookin konkurssi sekä Britannian eroneuvottelut EU:sta. Brexit tapahtuu muuten virallisesti huomenna, 31.1.2020 – jää nähtäväksi, onko Big Benin kellonsoitto puolen miljoonan punnan arvoinen juhlallisuus.

Onneksi kuitenkin meitä täysin koskettavat, viime vuoden molemmat vaalit nostivat hakumääräänsä mainitsemisen arvoisesti. Ihmiset, muistakaa äänestää!

Uutiset

  1. Notre Dame
  2. Postin lakko
  3. Eduskuntavaalit
  4. Perussuomalaiset
  5. Eurovaalit
  6. Sri Lanka
  7. Area 51
  8. Thomas Cook
  9. Brexit
  10. Ilmastolakko

Kirjoittajan toimesta googlatut: 9/10.

 

Marginaalilajin pienuus ei ilmeisesti koskaan tule hetkauttamaan tätä jääkiekkokansaa henkilöhauissakaan, ja kyseiset nimet jättivät sen oikean kuningaslajin suomalaista historiaa tehneen sankarin listan jumboksi, jopa Maisa Torpan perään. Entä pukkiparty?

Mutta, kuten aiempanakin vuonna, eniten hakuja verrattaen ovat nostaneet vuoden 2019 aikana menehtyneet julkisuuden henkilöt, Matti Nykänen ja Olli Lindholm. Länsinaapurimme nuori ilmastoaktivisti ja ilmastolakon alulle panija Greta Thunberg on maapallon ja meidän onneksemme trendannut suuremmin kuin jopa kahdelle listalle päätynyt, poliitikoista suurimman määrän hakuja kerännyt Jussi Halla-Aho. Se onkin selvää, että katastrofit (em. ”poliitikko” ja Antti Rinne) kiinnostavat enemmän kuin menestystarinat (Sanna Marin, Katri Kulmuni, Li Andersson).

Henkilöt

  1. Matti Nykänen
  2. Olli Lindholm
  3. Kaapo Kakko
  4. Marko Anttila
  5. Ed Sheeran
  6. Maisa Torppa
  7. Kevin Lankinen
  8. Greta Thunberg
  9. Jussi Halla-Aho
  10. Teemu Pukki

Kirjoittajan toimesta googlatut: 4/10.

 

Poliitikot

  1. Jussi Halla-Aho
  2. Antti Rinne
  3. Sanna Marin
  4. Katri Kulmuni
  5. Li Andersson
  6. Markus Kuotesaho
  7. Antti Rantakangas
  8. Sirpa Paatero
  9. Husu Hussein
  10. Paavo Väyrynen

Kirjoittajan toimesta googlatut: 3/10.

 

Suomi-realityn kultakausi ei vuoden 2018 Love Island -hakujen jälkeenkään ollut ohi, vaan viihde-kategorian ykköseksi kiilasi viiden vuoden tauolta palannut, kiistaton katsojalukuhaukka Big Brother. Mikä olisikaan enempää tosi-tv:tä, kuin seurata kolmentoista erilaisen ihmisen yhteiseloa ja tehtävien suorittamista livenä, 24/7? Ruutu+ teki siitä liian helppoa.

Kuudes kausi pelkkää myötähäpeää, eli Temptation Islandia, pääsi tietenkin myös listasijoille. Onneksi kuitenkin (nätisti sanottuna) laadukkaammat tv-sarjat, kuten Game of Thrones viimeisen kauden julkaisullaan sekä Stranger Things kipusivat järjestyksessä korkealle. Oscar-ehdokkuuksia kahmineiden elokuvien ja pelimaailman termien trendaaminen on melko selvää, mutta Rammsteinin googlettamisen kasvun syy on mennyt minulta täysin ohi.

Viihde

  1. Big Brother
  2. Game of Thrones
  3. Apex Legends
  4. Stranger Things
  5. Joker
  6. Rammstein
  7. Temptation Island
  8. Fortnite tracker
  9. Ence
  10. Once Upon A Time In Hollywood

Kirjoittajan toimesta googlatut: 5/10.

 

Viimeisessä kategoriassa pääsemme huvittumaan suomalaisten tiedonjanolle, kuinka tehdä tiettyjä asioita. Vastauksethan kaikkeen löytyvät netistä, joten onko maailmankuulu koulutusjärjestelmä edes tarpeellinen saatikka maineensa veroinen, kerta hallituksen muodostamiseen, keskiarvon laskuun, englannin oppimiseen ja vaaleissa äänestämiseen voi, tai tarvitsee käyttää Googlea?

Miten?

  1. Miten laihtua
  2. Miten hallitus muodostetaan
  3. Miten saada rahaa
  4. Miten lasketaan keskiarvo
  5. Miten saada unta
  6. Miten poistaa Instagram-tili
  7. Miten auttaa masentunutta
  8. Miten pysyä hereillä
  9. Miten oppia englantia
  10. Eurovaalit miten äänestää

Kirjoittajan toimesta googlatut: 0/10.

 

Härkävinkki

Kirjoita Googlen hakukenttään “haluan” ja oman etunimesi alkukirjain – tämä kertoo (täysin todenmukaisesti), mitä haluat vuodelta 2020. Magic!


 
Kirjoittajan toimesta halutut: 1/10.

Jos pidit kirjoituksesta, kerro siitä muille!

Share on facebook
Facebook
Share on linkedin
LinkedIn
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp

Jos haluat lisää, tilaa uutiskirje!

Tiia

Tiia

Tarkka oikeinkirjoitusfanaatikko Tiia vastaa junnudevaajan roolissa verkkosivustojen teknisestä toteutuksesta ja muutostöistä. Saittien ylläpito sekä hosting-puoli kuuluvat myös tämän elokuva- ja musadiggarin repertuaariin. Pienen pieni perfektionismi on kilpaurheilutaustan peruja. Verkkosivutoteutuksissa Tiia fiilistelee eniten kauniita värejä, näyttäviä valokuvia ja selkeää käyttöliittymää.

Liity härkälaumaan

Haluamme ilmoittaa, että lähettämällä tämän lomakkeen, luovutat meille henkilötietojasi, joita säilytämme ja käsittelemme tietosuojaselosteen mukaisesti.