Blogi

Hatsolo.fi-sivustolle Gold-palkinto ja parhaan blogin palkinto Finnish Web Awardsissa

Kuten ehkä oletkin jo huomannut, Sininen Härkä osallistui vuoden 2018 Finnish Web Awardsiin Johannes ”Hatsolo” Hattusen sivustolla hatsolo.fi. Valitsimme sivuston fwa.fi-kilpailuun monestakin syystä:

Onnistunut käyttöliittymän suunnittelu

Hatsolon laaja palveluvalikoima on saatu tuotua erittäin onnistuneesti esille sivustolla, ja kävijää ohjataan sulavasti eteenpäin haluamaansa osioon. Sivusto on suunniteltu kuitenkin siten, että myös muut brändille tärkeät elementit, kuten ainutlaatuinen blogi, innostavat podcastit ja Hatsolon aktiivinen somepresenssi tuodaan hyvin esille.

Raikas sisällöntuotanto

Ehdottoman tärkeänä asiana sivustoa rakennettaessa pidettiin myös Hatsolon henkilöbrändin ja elämänilon tuomista esiin sivustolla. Asiakkaan aiemman sivuston tekstisisällöt, lukuunottamatta blogiartikkeleita, olivat sekä meidän että asiakkaan mielestä liian virkamiesmäisiä. Ja jos olet nähnyt Johanneksen puhumassa, niin miehen presenssi ei ole sitä alkuunkaan. Virkamiesmäisyys heitettiinkin romukoppaan, ja tilalle sijoitettiin leikitteleviä sloganeita, kuten ”Tilaa mun jutut”, ”Nää mut” ja ”Kuule mun jutut”.

Visuaalisuus ja ammattimaiset valokuvat

Sivuston visuaalisuudessa käytettiin erittäin paljon hyödyksi Hatsolon laadukasta valokuvamateriaalia, joka tukee entisestään vahvemman henkilöbrändin luomista edellä mainittujen seikkojen kanssa. Isot ja hallitsevat bannerikuvat auttavat jo sivustolla luomaan fiilistä Hatsolon ainutlaatuisista, viihdyttävistä ja motivoivista puheenvuoroista.

Lopputulos miellytti molempia osapuolia

Itse olimme erittäin tyytyväisi sivustoon sen valmistuttua, ja myös tulokset ovat puhuneet puolestaan. Ehdottomasti tärkein asia kuitenkin toteutui myös – asiakas oli silminnähden tyytyväinen projektiin: ”Heti palaverin alkuminuuteista lähtien tuntui, että tää on se juttu. Sinisellä Härällä on tajuttu äärimmäisen tärkeä pointti. Jokainen asiakas on uniikki ja tarvitsee uunikin ratkaisun.”

Jaettu kultainen FWA-palkinto ja toinen sija yleisöäänestyksessä

Finnish Web Awardsin yleisöäänestys kesti alkukesästä pitkälle syksyyn asti, ja äänestys keräsi kokonaisuudessaan yli 35 000 ääntä. Hatsolo.fi roikkui koko ajan äänestyksen kärjessä. Äänestysajan loputtua saimme tietää, että olimme koko yleisöäänestyksen toinen! Kiitos todella paljon kaikille äänestäneille. 🙂

Yleisöäänestyksen jälkeen arvovaltainen tuomaristo (johon kuuluivat Jorma Ollila, Ilkka Paananen, Tarja Virmala, Heikki Ahdekivi, Jaakko Tapaninen, Jorma Silvasti ja tuomariston puheenjohtaja Pekka Nuikki) otti finaaliin edenneet sivustot tiukkaan syyniin. Tuomarien mukaan kolme parasta sivustoa erottui selvästi muista – Sinisen Härän toteuttama hatsolo.fi jakoi lopulta kultaisen FWA-palkinnon Evermaden toteuttaman Helsingin Diakonissalaitoksen sivuston kanssa. Tuomaristo kommentoi toteuttamaamme sivustoa seuraavasti: ”Hatsolon vilpittömyys ja positiivisuus on sivuston punainen lanka ja sivuston toteutus johdonmukainen.”

Kultaisen FWA-palkinnon lisäksi Hatsolo.fi nappasi vielä kilpailun Paras blogi -palkinnon. Ehdottoman ansaitusti!

Kiitos Johannes, FWA ja kaikki äänestäjät!

Iso kiitos lienee kohdallaan. Kiitos Johannes hienosta projektista ja yhteistyöstä, Finnish Web Awards hyvistä järjestelyista ja asian mahdollistamisesta, sekä tietysti kiitos kaikille yleisöäänestyksessä meitä jeesanneille! Tästä on hyvä lähteä viettämään rentouttavaa joulua – katsotaan, mikä sivusto valitaan ensi vuonna mukaan kilpaan. 😉

Finnish Web Awardsin tulokset
Hatsolon ja Sinisen Härän yhteistyö
Hatsolon artikkeli Finnish Web Awardsista

 

Lataa ilmainen verkkosivujen ostajan opas




Onko teidän yrityksessänne verkkosivu-uudistus käsillä? Siinä tapauksessa, lataa ihmeessä ilmainen oppaamme. Opas on tehty auttamaan yrityksiä verkkosivujen ostamisessa, ja siinä käydään läpi kilpailutuksessa huomioon otettavia asioita aina tarjouspyynnön laatimisesta toteuttajien vertailuun.

Lataa ilmainen opas!